Pyhäjärven suojelun keskiössä on kuntien, teollisuuden ja yhdistysten vapaaehtoisesti perustama ja rahoittama Pyhäjärven suojelurahasto. Suojelurahasto perustettiin 20 vuotta sitten vuonna 1995. Rahasto oli aikanaan ja edelleenkin hyvin poikkeuksellinen toimija, josta on otettu mallia sekä Suomessa että ulkomailta.

Pyhäjärvi on aina ollut alueensa ihmisille erittäin tärkeä. Suojelurahaston synnyttäneen yhteistyön juuret juontavat 1970-luvulla virinneeseen Turun seudun vedenottosuunnitelmaan. Suunnitelmaa vastustettiin Pyhäjärviseudulla voimakkaasti ja järveä puolustamaan perustettiin Pyhäjärven suojeluyhdistys ja erilaisia toimikuntia. Toimijatahot, jotka perinteisesti mielletään vastakkaisiksi, mm. teollisuus ja luonnonsuojelujärjestöt, taistelivat ns. vesisodassa samoissa joukoissa. Vedenottohanke raukesi vuonna 1993 taloudellisiin syihin Turun kaupungin päätöksestä.

Järnefelt (1928) määritti Pyhäjärven karuksi, mutta asutuksen vaikutuksesta vähitellen rehevöityväksi järveksi, Wikgren (1958) totesi rehevöitymisen jatkuneen, mutta hitaasti. Pyhäjärven veden laadusta ja eliöstöstä on joitakin tietoja jo 1900-luvun alusta. Vesiviranomaisten säännöllinen seuranta alkoi vuosina 1963–65. Turun vedenottosuunnitelmiin liittyen järvestä tehtiin perusselvityksiä vuosina 1977 ja 1980. Suomen Akatemian rahoittamat laajat ekologiset tutkimukset käynnistyivät vuonna 1980 ja ovat jatkuneet 2010-luvulle. Lounais- Suomen vesiensuojeluyhdistys aloitti seurannat ja tutkimukset vuonna 1980 Turun Seudun Veden rahoituksella. Vesiensuojeluyhdistyksen toiminnanjohtaja Kyösti Jumppanen totesi vuonna 1984, että vuonna 1980 aloitettu Pyhäjärven seurantatutkimus on paljastanut eräitä asioita, jotka viittaavat Pyhäjärven vähittäiseen rehevöitymiseen ja jotka antavat aihetta järven suojelun tehostamiseen. Jumppanen mainitsee sinilevien massakehityksen, kasviplanktonin perustuotannon kasvun, kalojen makuhaitat, muutokset suurkasvillisuudessa ja suurehkot ravinnevalumat vuosina 1980–82. Vuonna 1982 oli seurantajakson ensimmäinen vuosi, jolloin sinileviä esiintyi runsaina kukintoina. Jumppanen selvitti tässä yhteydessä ansiokkaalla tavalla myös Pyhäjärven suojelun tarvetta, merkitystä ja mahdollisuuksia.

Vuonna 1989 Ympäristöministeriön alaisuuteen perustettiin Pyhäjärven ekologisen tilan seurantaryhmä, jonka puheenjohtajana toimi silloinen Lounais-Suomen vesi- ja ympäristöpiirin johtaja Veli-Matti Tiainen. Työryhmän asiantuntijana vieraili mm. nykyinen Suomen ympäristökeskuksen pääjohtaja Lea Kauppi. Työryhmätyön seurauksena aloitettiin vuonna 1991 Yläneenjokiprojekti, jonka keskiössä oli vesi- ja ympäristöpiirin tarkastajan Pirkko Valpasvuo-Jaatisen perustama viljelijätyöryhmä. Muutamaa vuotta myöhemmin samanlainen työryhmä perustettiin Pyhäjoelle. Nykyinen suojeluohjelman valuma-aluetyö kumpuaa vahvasti tuolloin aloitetusta yhteistyöstä viljelijöiden kanssa.

Professori Jouko Sarvalan johtama tutkimusryhmä toteaa vuonna 1992, että ’kansainvälisen järviaineiston perusteella Pyhäjärven silloinen ravinnekuormitus on vaarallisen korkea, lähellä sellaista tasoa, josta kokemuksien mukaan seuraa jyrkästi kiihtyvä rehevöityminen’. Sarvalan mukaan kyse ei ole jätevesikuormituksesta, vaan vaikeasti vähennettävästä hajakuormituksesta. Sarvala kävi aktiivisesti esittelemässä tuloksia alueen päätöksentekijöille, jotka ottivat viestin rehevöitymisestä hyvin vakavasti. Samana vuonna valmistui myös ympäristöhallinnon mallinnustutkimus, jossa todettiin että Pyhäjärven ulkoisen ravinnekuormituksen vähentämistarve on 40 %.

Vesisodan loputtua vuonna 1993 virisi ympäristöhallinnon ja alueen toimijoiden yhteinen ajatus siitä, että yhteistyö ja voimavarat kohdistettaisiinkin uutta vihollista, rehevöitymistä vastaan. Perustettiin työryhmä, joka laati suojelurahaston säännöt ja tavoitteet. Päätettiin esittää mallia, jossa valtio osallistuu vahvasti työn rahoitukseen, samoin alueen kunnat, teollisuus ja yhdistykset. Valtion osuutta esitettiin valtion budjettiin ja pettymys oli suuri, kun syksyllä 1994 rahoitusta ei sieltä löytynyt. Valtio antoi lopulta 50 000 markan aloitusrahan, jonka turvin suojelurahastolle saatiin kuntien ja teollisuuden rahoitusosuudet ja toiminta käynnistyi 1.1.995.

Ensimmäisen toimikauden tavoite oli ulkoisen kuormituksen pysäyttäminen. Yläneenjoki- ja Pyhäjokityöryhmien aloittamaa työtä jatkettiin sekä maatalouden että haja-asutuksen jätevesikuormituksen pienentämiseksi ja työlle saatiin korvaamaton lisä, kun Pyhäjärvi LIFE -projekti sai myönteisen rahoituspäätöksen vuonna 1996. Hankkeessa saatiin rakennettua ja testattua suuri määrä kuormituksen vähentämistoimia yhteistyössä alueen asukkaiden kanssa. Myös hoitokalastus käynnistyi vuonna 1995 Pyhäjärven kalastusalueen ja suojelurahaston rahoittamana. Toisella toimikaudella 2000–2006 tavoitteena olikin sisäisen kuormituksen vähentäminen, eli käytännössä hoitokalastuksen tehostaminen. Vuonna 2002 käynnistyi EU:n osarahoittama hoitokalastushanke, jossa saavutettiin merkittäviä tuloksia veden laadun parantamiseksi. Hoitokalastusta on voitu jatkaa tähän saakka, vuodesta 2010 rahoitus on tullut valtion budjettivaroista. Ammattikalastajien toteuttama hoitokalastus on yksi Pyhäjärven suojelun kulmakivistä.

EU-aikakaudella suojelurahaston perusrahoitusta on voitu tehokkaasti käyttää omarahoituksena erilaisille hankkeille, jotka muodostavat laajan Pyhäjärven suojeluohjelman. Kymmenet erilaiset hankkeet ovat edistäneet Pyhäjärven tilaa. Rehevöitymiskehityksen nousujohdanne taittui 2000-luvun alussa ja sen jälkeen veden laatu on pysynyt kuormituksen voimakkaastakin vaihtelusta huolimatta pääsääntöisesti hyvänä. Hyvän tilan ylläpito vaatii kuitenkin erittäin paljon työtä ja erityisesti samanlaista yhteistyötä ja tahtoa, jolla Pyhäjärveä on aina puolustettu.

Teksti on julkaistu osana Pyhäjärven suojeluohjelman tiedotuslehti LAITURIa keväällä 2015. Pyhäjärven suojelurahasto juhlii tänä vuonna 20-vuotista taivaltaan.