”Alussa oli sokeri.” Näin alkaa Turun Sanomien tiede-palstalla ollut artikkeli (TS 2.10.2016). Artikkeli kertoo tuoreesta tutkimuksesta, jonka mukaan pidetään mahdollisena, että elämä on saattanut alkaa avaruussokerista. Tutkijoiden mukaan ultraviolettisäteily on voinut synnyttää tähtienvälisissä jäähiukkasissa riboosia ja muita sokereita. Riboosi taas on RNA:n rakenneyksikkö ja RNA:han oli solussa DNA:n työpari. RNA:n avulla DNA rakentaa ja ylläpitää soluja.

Keskitymme jutussamme kuitenkin toiseen, meille tutumpaan sokeriin, sakkaroosiin – ”valkoiseen kultaan”.

Yksi tarina sokerin historiasta Euroopassa kertoo sen alkaneen Aleksanteri Suuren tuodessa sotaretkiltään sokeriruokoja tuliaisina Välimeren maihin n.300eKr. Marco Polon Kiinan tuliaisina 1200-luvulla taas saatiin sokeriprässi, jolla ruokomehua valutettiin suhteellisen vaivattomasti.

Sokeri kuitenkin pysyi harvojen herkkuna ihan 1800-luvulle saakka. Napoleonin sotien yhteydessä kauppayhteydet Ranskan ja Karibian välillä katkesivat ja estivät näin kuljetukset sokeriruokoplantaaseilta. Napoleon antoi käskyn sokerijuurikkaan viljelemiseksi ja sokerin erottamiseksi siitä.

Tuo käskyn laineet lyövät edelleen. Vuonna 1830 sokeria tuotettiin 800.000 tonnia, 1900-luvun alussa tuotanto oli jo 8.000.000 tonnia eikä vauhti ole hidastunut senkään jälkeen. Tällä hetkellä tuotanto maailmassa on n. 183.000.000 tonnia (v. 2015).

Täällä meillä naapureiden pelloille kylvettyä sokerijuurikasta hellii suomalainen yöttömän yön aurinko paisteellaan, lempeästi puhaltava pohjoisen tuulonen sekä puhtaat ja raikkaat kesäsateet. Näiden arktisten luonnonvoimien avulla syntyneet sokerikiteet vapautetaan Säkylässä ja pussitetaan käyttöämme varten.

Sokerin käyttökohteet ovat moninaiset. Toinen säilöö, toinen maustaa. Sokerilla on lisäksi kyky tehostaa muita makuja ja aromeita.

Allekirjoittanut aloitti pienimuotoisen ”lähimakeisten” valmistuksen Kauttualla, sokeri kun tulee läheltä. Minulle se siis on tuotteitteni raaka-aine. Raaka-aine johon lisätään haluttu maku tai ominaisuus.

Makeisia käytetään paitsi tyydyttämään makean himoa myös esim. torjumaan kurkun karheutta ja yskää. Lapsuudesta muistan anistipoilla terästetyt sokeripalat. Mentoli, piparminttu, eucalyptus ovat meille tuttuja aineita, kun suvi taittuu syksyksi ja ilmat kolenevat. Sokeri on hyvää ja hyväksi näinkin.

Nykyisin on tapana asettaa jokainen elintarvike vuorollaan mustalle listalle. Tällä hetkellä se taitaa olla sokerin vuoro.

Lause ”lääkkeen ja myrkyn ero on annostelu” pitää edelleen paikkaansa. Makeistamolla kerrotaankin antiikin Kreikasta tarinaa, että jo Delfoin oraakkeli, siirtäen karamelliä suussaan puolelta toiselle, lausui temppelin seinään sittemmin kaiverretut viisaat sanansa: ”Ei mitään liikaa!” ts. kohtuus kaikessa. Totta tai tarua, mutta sanomansa on varmasti totta.

Kohtuus, ihan kaikessa tekemisessämme, on viisauden alku, jota on toistettu monasti jälkeenkin päin. Liikaa purjeita laivassa, liikaa ravintoa ruumiille, liikaa valtaa sielulle ja tuloksena on haaksirikko, totesi Platon.

Kohtuus siis myös sen sokerin kanssa.

Lähiruokalautasen ääreltä: makeaa kevättä, kaiken kohtuuden keskellä toivottelee Timo, sokeri- ja oman elämänsä seppä Kauttuan Ruukinpuistosta

Tämä blogiteksti kuuluu Pyhäjärvi-instituutin Lähiruokalautasella-sarjaan, jossa Pyhäjärvi-instituutin henkilökunta kertoo suhteestaan lähiruokaan. Juttusarja ilmestyy kerran kuussa. Lähiruoka-aiheesta lisää Satakunnasta – Sikses parasta –hankkeen nettisivuilla ja Sillai kai? –blogissa.