Yrttikasvien viljely vaatii perehtymistä kunkin kasvin ominaisiin tarpeisiin. Eri kasvien välillä voi olla suuria eroja esimerkiksi kasvualusta-, ravinne-, ja lämpötilavaatimusten suhteen. Joitain yleisiä perusperiaatteita kuitenkin löytyy, ja niiden avulla viljelyssä pääsee jo hyvin alkuun, kunhan lopulliset viljelysuunnnitelmat täydennetään kunkin yrttikasvin tarpeiden mukaisesti.

Melko varmoja valintoja avomaan yrttiviljelmille ovat hietamaat. Kelpoja kasvualustoja ovat myös hiesu ja savimaat, jos ne ovat multavia ja rakenteeltan kunnossa. Näissä maissa on kuitenkin kuorettumisen riski, mikä kannattaa huomioida viljelysuunnitelmaa tehdessä. Ennen viljelyn aloittamista kannattaa selvittää yrttiviljelykseksi suunnitellun pellon pH ja ravinnetila, jotta mahdollisiin korjaustoimiin voidaan tarvittaessa ryhtyä sekä varautua mahdollisiin kasvukauden aikaisiin lannoituksiin. Eri yrttilajit kestävät maan happamuutta eri tavalla, herkkiä ovat esimerkiksi laventeli ja sitruunamelissa, kun taas voikukka ja basilika sietävät happamuutta paremmin. Yrttien ravinnetarpeet vaihtelevat kasveittain ja niihinkin on hyvä muistaa tutustua ennen viljelyn aloittamista.

Yrteille kannattaa valita lämmin kasvupaikka ja siksi loivat etelä-/länsirinteet soveltuvat useimmille yrteille parhaiten. Lämpimien alueiden kasvit ovat tässä suhteessa vaateliaimpia eli esimerkiksi Välimeren alueella viihtyville timjamille, salvialle ja basilikalle tulee valita mahdollisimman lämmin kasvupaikka. Viljelysuunnitelmassa kannattaa myös miettiä, onko lämpimyyttä mahdollista lisätä harjuilla, katteilla ja/tai tuuliesteillä.

Monille yrteille sopii kasvualustaksi perunanviljelyssäkin käytettävät penkit.

Yrttikasveille huonosti sopivia esikasveja ovat nurmikasvit ja apilat, sillä niistä jää maahan jonkin verran juurakoita ja rönsyjä, jotka voivat hankaloittaa yrttien kasvua. Hyviä esikasveja ovat peruna ja porkkana, sekä muut vihanneskasvit. Lisäksi viljelykiertoa suunnitellessa kannattaa yrttien viljely ajoittaa sellaiselle lohkolle, jossa rikkakasvipaine on kaikkein pienin. On myös hyvä huomioida, että jotkin yrtit, esimerkiksi nokkonen, jäävät pellolle helposti rikkakasveiksi.

Pellon vesitalouteen pätee yrttiviljelyssä kutakuinkin samat perusperiaatteet kuin muussakin viljelyssä; peruskuivatuksen tulisi olla kunnossa, salaojien toimia, jne. Monet yrttikasvit hyötyvät kastelusta, joskaan kotimaisia tutkimuksia aiheesta ei juurikaan ole tehty. Riittävä kosteus on kuitenkin kasvien taimettumisen kannalta ensiarvoisen tärkeää.

Yrttejä voidaan viljellä sekä tavanomaisessa että luomutuotannossa. Ensinnä mainitussa voidaan hyödyntää kemiallisia kasvinsuojeluaineita, mutta niiden käyttö on yrttiviljelyssä usein melko vähäistä ja kohdistuu pääasiassa rikkakasvien torjuntaan. Monivuotiset rikkakasvit ovat yrttiviljelyssä riesa, joka vaikuttaa huomattavasti sadon laatuun ja määrään. Erityisesti hentokasvuiset yrttikasvit ovat huonoja kilpailemaan esim. juolavehnän kanssa elintilasta. Kemikaalittomina monivuotisten rikkojen torjuntamenetelminä voidaan yrttiviljelyssä hyödyntää avo- ja puolikesantoa sekä keväällä tehtävää pikakesantoa. Hallanvaaran takia yrtit kylvetään yleensä melko myöhään keväällä, joten pikakesannolla (äestys, kun juolavehnässä 1-2 lehteä) ehditään häiritsemään rikkojen kasvua tehokkaasti. Kasvukaudella kemikaalitonta rikkojen torjuntaa voidaan tehdä esimerkiksi erilaisilla haroilla ja kitkien. Katteiden käyttö vähentää rikkojen torjuntatarvetta, mutta katevälien ja istutusaukkojen pitäminen puhtaina rikoista kannattaa suunnitella etukäteen.

Uuden viljelykasvin ottaminen tuotantoon aiheuttaa aina jonkin verran lisäpohdittavaa. Hyvin suunniteltu on kuitenkin puoliksi tehty ja auttaa varautumisessa suunnitelmien muutoksiinkin.

Avomaan yrttiviljelyn perusteet -koulutus järjestetään Lisäarvoa yrttiviljelyyn -hankkeessa, jonka rahoitus tulee Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelmasta Satakunnan ELY-keskuksen kautta. Yrttiviljelykurssin kouluttajana toimii Marjo Marttinen ProAgria Keski-Suomesta.