
Helmikuun terveiset Satakunnan alueen jätevesineuvonnasta! Haja-asutuksen jätevesiasiat ovat olleet haaste monellakin eri tavalla viime vuosien aikana. Jätevesilainsäädäntöä on muutettu muutamaan otteeseen ja epätietoisuus on tuntunut…

Yrttikasvien viljely vaatii perehtymistä kunkin kasvin ominaisiin tarpeisiin. Eri kasvien välillä voi olla suuria eroja esimerkiksi kasvualusta-, ravinne-, ja lämpötilavaatimusten suhteen. Joitain yleisiä perusperiaatteita kuitenkin…

Olen pienestä pojasta lähtien syönyt riistaa, enimmäkseen hirveä ja metsäkanalintuja. Kotimaisemissani Sodankylässä riistaa syötiin lähes joka savussa, sitä oli runsaasti saatavilla ja se oli normiruokaa,…

Viemäröimättömien kiinteistöjen jätevesienkäsittely on järjestetty perinteisesti sakokaivoilla ja purkuputkella ojaan. Joskus on tilanteita, että perimätieto jätevesien käsittelystä ei ole siirtynyt kiinteistön omistajien vaihtuessa ja saatetaan…

Pyhäjärvi-instituutissa järjestetään tammi-helmikuussa avomaan yrttiviljelyn perusteisiin keskittyvä koulutus, jossa käydään lävitse yrttiviljelyn perusperiaatteita sekä kasvikohtaisia viljelytekniikoita. Kuusipäiväisen kurssikokonaisuuden kahden ensimmäisen päivän aikana 8.-9.1. käytiin lävitse…