Päivät ovat alkaneet taittua pikkuhiljaa syksyyn, pimentyä yöt edellä. Kuluneet kesän kuut olen saanut jakaa asuntoni tervapääskyjen kanssa, minä vuokra-asunnossa ja ne kattoparrujen alla, naapurin mukaan jo useamman vuoden ajan. Eivät ne oikeastaan ole edes pääskyjä, vaan kiitäjien heimon ainoa säännöllinen vierailija Suomessa. Se mikä niiden lennossa, vauhdissa, matalissa syöksyissä pihan poikki alkukesästä niin ilostutti, tekee nyt haikeaksi. Yksinä ensimmäisistä muuttajista ne ovat pian lähdössä Välimeren yli Afrikkaan, muut lajit pian perässään.

Vaikka kiiskikuolemat ovat hiukan latistaneet tunnelmaa tänä kesänä, on Pyhäjärvi ja sen ympäristö monipuolinen ja runsas, vaihdellen harvinaisesta pähkinälehdosta klassisiin satakuntalaisiin maatalousmaisemiin. Instituutin kesätyöläisenä olen päivittäin iloinnut mahdollisuudesta nauttia kauniista järvestä, tiluksista ja lajistosta. Paikallissuosikeikseni ovat nousseet usein ylitse karheasti raakkuen lentävät korpit ja mestarilliset matkijat ja laulutaiturit, kultarinnat. Niin kukkakaali- kuin nokkoskylvöt kuin maanäytteetkin ovat kuljettaneet kenttätyöläistä muualle Satakunnan peltomaisemiin, haukkalintujen alaville metsästysmaille. Tuulihaukka on ollut auton ikkunasta melkein arkinen, vaan aina hieno näky. Olen kohdannut hämmästyttävän suuren siipivälin omaavan, tummasormisen ruskosuohaukan ja selvästi yllättyneen varpushaukkaparin, mutta paikallisten maakotkien bongaus jäänee ensi kesälle.

Lintuja ja luontoa ei tarvitse “harrastaa” voidakseen nauttia niistä – miten paljon ympäröivästä luonnosta voikaan saada, kun sille antaa pienen hetken aikaansa ja malttaa keskittyä. Tyyli on vapaa, ja luonnossa riittää ihailtavaa. Suosittelen kuitenkin kiinnostuneille LuontoPortti-sivustoa ja BirdNET-sovellusta, jotka auttavat lintujen ja niiden laulujen tunnistamisessa. Tavallisiakaan lajeja ei kannata aliarvioida – suloisten sinisorsan poikasten kasvua on ollut ihana seurata. Alkukesästä pienestäkin häiriöstä papatukseen puhjenneet emot luotsasivat pienet poikasensa suojaan heinikkoon – nyt pienet ovat jo emonsa kokoisia ja lepäävät rohkeina laitureilla ihmisestä juuri välittämättä, venytellen, kerran haukotellen, toinen silmä hiukan varuillaan raotettuna.

Niin kuin pääskyillä etelään, vie opiskelijan tie takaisin kaupunkiin. Elämää on toki kaikkialla, ja kaupunkiluonnon monimuotoisuuden aliarvioi helposti – ei kaupunkilaiselämä silti tunnu samalta kuin kesä maalla. Maaseudun luonnon monimuotoisuutta saattaa helposti pitää itsestäänselvyytenä, mutta todellisuudessa uusimman kansallisen arvion mukaan yli kolmasosa (35%) lintulajeistamme on uhanalaisia, silmälläpidettävät mukaan laskettuna puolet (49%) [1]. Vaarassa ovat erityisesti maatalousympäristöissä pesivät linnut ja iäkkäiden metsien lajit, joten satakuntalaisillakaan ei ole varaa huokaista helpotuksesta. Kun menetämme lajin ja kun menetämme yksilön, menetämme ainutlaatuisen näkökulman ja tavan kokea elämä ja mahdollisuuden observoida sitä. Ihmisen aiheuttama ympäristökriisi, ilmastonmuutos mukaan lukien, ei tule lievenemään ilman toimia ja päätöksiä. Pyhäjärvi-instituutin kesäpestissä minulla on ollut ilo toimia pienenä osana tätä suojelutyötä, mutta kaikkien työpanosta tarvitaan, ei vain tutkijoiden tai alalla työskentelevien – ongelma on paisunut jo niin valtavaksi, ettei kenelläkään ole varaa sulkea silmiään. Luontoarvojen ja -yhteyden vaaliminen pienissäkin arkisissa teoissa on omiaan pitämään yllä tahtoa jatkaa kohti parempaa huomista. Minkä tunnet, sitä suojelet.

Viite: 1. Hyvärinen, E., Juslén, A., Kemppainen, E., Uddström, A. & Liukko, U.-M. (toim.) (2019). Suomen lajien uhanalaisuus – Punainen kirja. Luettavissa osoitteessa https://helda.helsinki.fi/handle/10138/299501.

Teksti on osa kuukausittain ilmestyvää Pyhäjärven puolesta -juttusarjaa, jota on julkaistu Auranmaan Viikkolehdessä ja Alasatakunta-lehdessä jo vuodesta 1995. Juttusarjan kaikki jutut on luettavissa Pyhäjärven suojeluohjelman sivuilta täältä.