Lapsuuden perheessäni ei juuri käytetty sieniä ja isäni vakiovitsi sienistä oli: ”Opi tuntemaan myrkkysienet. Syö vain tuntemiasi sieniä.” Muistan kuitenkin perheystävän syntymäpäiväjuhlan, jossa oli tarjolla sienikastiketta. Se maistui lapsenkin suussa todella herkulliselta, mutta minulla ei ole aavistustakaan, mitä sieniä siinä oli käytetty. Itse aloin kyllä opiskeluaikana keräämään ja käyttämään sieniä – lähinnä kuitenkin kantarelleja ja suppilovahveroita. Mykoran perustaminen 1980-luvulla toi hienon mahdollisuuden käyttää tuoreita sieniä talviaikanakin ja oikeastaan herkkusienet vahvistivat kiinnostusta myös luonnonsieniin.

Turkuun Hämeenkadun varteen avattiin noin 20 vuotta sitten italialaisravintola Trattoria Romana. Olin siellä ystäväni kanssa ensimmäistä kertaa ja päädyin valitsemaan ruokalistalta herkkutattipastan. Suussa sulava, aromikas pasta vei kieleni ja niin olin menettänyt sydämeni herkkutateille. En voinut olla mainitsematta tarjoilijalle, että asun seudulla, jossa herkkutatteja kasvaa runsaasti. Tarjoilija totesi siihen: ” Mine osta kaikki herkkutatti sine kerätä.”

Herkkutatteihin liittyy myös toinen hauska muisto. Olin varannut pojan ylioppilasjuhliin kokin, jonka kanssa jaettiin etukäteen tehtäviä, mitä ruokia kumpikin valmistaa. Myöhään juhlapäivää edeltävänä iltana pelästyin, että enhän minä ole muistanut tehdä lupaamaani sienikastiketta valmiiksi. Ei muuta kuin penkomaan pakastinta ja onneksi sieltä löytyi suppilovahveroita ja keitin ison kattilallisen sienikastiketta. Juhlapäivänä nostin sitten kastikkeen kokille ruokapöytään laitettavaksi ja hän totesi: ”Minähän lupasin tehdä sienikastikkeen.” Niinpä hän nosti hellalle yhtä ison kattilallisen herkkutateista tehtyä kastiketta, lurps! Vieraat saivat kyllä tyytyä suppilovahverokastikkeeseen ja herkkutattikastikkeen laitoin vaivihkaa pakastimeen. Sitä riittikin useita kuukausia eteenpäin.