Olen nyt 75v ja tuntuu, että sienestys tulee aina vaan tärkeämmäksi. Muistelisin, että lapsuudessa meillä kotona syötiin jotain sieniä, ilmeisesti sienisalaattia rouskuista. Nuorena anoppi, karjalaistaustaisena johdatteli sienestykseen. Porissa 1960-80 -luvulla asuessamme sienestys jatkui, mutta muutettuamme tänne Tuiskulaan tapahtui hurahdus.

Paras sienireitti alkoi kotiportailta Jussilan kiviaidan myötä metsään. Sen varrelta löytyi, vuodenajasta riippuen kaikkea: kantarelleja Kolisojan partaalta, lampaankääpää, leppärouskuja, orakkaita, suppilovahveroa tietenkin, muita rouskuja ja tietysti tatteja. Joskus myös pelto- ja muita herkkusieniä. Sitten tuli muutama hyvä herkkutattivuosi ja niiden kerääminen ja kuivaaminen alkoi tuntua tosi mukavalta. Rakensin itse 4 mm vanerista ja kannatinrivoista reilun metrin korkuisen kuivurin ja siihen 9 kappaletta 50×50 cm verkkotasoa ja alle aukon lämminilmapuhaltimelle. Tällä syntyi viime vuonna 150 l kuivattua tattia ja lähes saman verran suppilovahveroita. Tänä vuona aion, jos Metsänhenki suo, kokeilla suosituksesta myös tatin tuorepakastusta. Jospa siitä löytyisi uusi ulottuvuus.

On muuten jännä juttu laittaa täysin ilman tattikokemuksia vailla olevan äijäporukan eteen kulhollinen kuivattuja tattilastuja ja seurata sitä alun epäilyjen haihtumista ja muuttumista lievän hämmästyksen kautta hyväksyntään! Kokeilkaapa.

Ja tällä hurahduksella on vielä yksi, varsin käytännöllinen seuraus; onko tämän ikäiselle mitään parempaa ja terveellisempää liikuntaa kun kävellä, kömpiä ja vähän rämpiäkin pari tuntia ja useimmiten umpimetsässä ja vielä (toivottavasti!) raahaten usean kilon painoista sienikoria. Niitä hirvikärpäsiäkin vastaan löytyy kyllä erimallisia, huppuja ja täysverkkopuseroita.

Tämän syksy satokauden alkamista malttamattomasti odotellen

Tuiskulassa 21.8.2022
Pentti Laine