Viimeisten vuosien aikana maanviljelijät ovat jännittäneet kevätkylvöjen jälkeen riittävien sateiden tuloa. Perinteinen toive riittävästä ja oikea-aikaisesta sateesta kylvöjen jälkeen ei ole yleensä tuonut tulosta. Tänä vuonna kevään sateet ovat olleet historiallisen vähäiset ja ELY-keskusten vesitilanneseurannan mukaan pohjavesien tasot ovat ajankohtaan nähden ennätyksellisen alhaalla, erityisesti Lounais-Suomessa. Samaa näyttävät Pyhäjärvi-instituutin pelloilla olevat pohjavesien seurantaputket. Toimivatko vanhat käytänteet vai pitäisikö meidän viljelijöiden miettiä omia toimiamme, jotta voimme reagoida uuteen normaaliin.

Viime vuosien kuivuusjakso ja hellekausien lisääntyminen johtuvat tutkijoiden mukaan ilmastonmuutoksesta, eikä paluuta vanhaan ole ainakaan vähään aikaan. Kevään kosteuden hyväksikäyttö on osoittautunut viime vuosina hankalaksi ja orastuminen ja taimettuminen on jäänyt harvaksi ja epätasaiseksi. Kevätviljojen osalta sadonmuodostus tapahtuu juhannuksen mennessä, eikä sen jälkeen tulevilla sateilla ole enää merkitystä sadon määrään, ainoastaan laatuun.

Veden puutteeseen on mahdollista vastata kastelulla, mutta se on yleisimmin viljellyillä satokasveilla nykymenetelmillä yleensä kallista saatuihin hyötyihin nähden. Kastelu pitäisi aloittaa ennen kuin maa on kuivunut liikaa ja kuivuuden haitta näkyy kasveissa. Maan kosteuden reaaliaikaiseen mittaamiseen löytyy markkinoilta useita eri toimittajien mittareita. Hintahaitari eri mittareilla on alle satasesta tuhansiin euroihin. Pyhäjärvi-instituutilla on käytössään neljän eri toimijan antureita niin kotimaasta kuin maailmalta. Kaikki toimivat halutulla tavalla antaen saman suuntaista dataa. Mahdollisen mittarin hankinnan yhteydessä on viljelijän tiedettävä mille lohkolle, mihin lohkon osaan ja mille syvyydelle mittari asennetaan. Asennuksen jälkeen viljelijän on mietittävä, mitä hän saadulla tiedolla tekee ja mitä anturien data kertoo kosteustilasta.

Viljelijällä on jonkinlaiset mahdollisuudet vastata kuivuuteen kastelulla tai veden varastoinnilla peltoon. Kastelu toteutetaan yleensä joko tykki- tai ramppikastelulla sähkö- tai polttoainepumpun veden siirrolla. Maailmalla yleinen ja Suomessakin kokeiluasteella on Center Pivot kasteluramppi, joka kiertää ympyrää halutulla kastelualueella. Tulevaisuudessa vedensiirto tapahtuu mahdollisesti aurinkokennojen tuottaman sähkön avulla. Tykki ja ramppikastelun teho on rajallinen, sillä mahdollinen aurinko ja tuuli sieppaa osan vesipisaroista, eivätkä ne kulkeudu halutun kasvin käyttöön. Tehokkainta kastelu on öiseen aikaan viileyden ja tuulettomuuden takia.

Suomessa viljeltävien kasvien optimilämpötila on n. 18 astetta ja lämpötilan noustessa hellerajalle kasvit siirtyvät lepotilaan. Mittausten mukaan viime vuosien hellejaksojen aikana pääosa peltokasveista yhteyttivät 00 – 09 välisinä aikoina ja olivat muun ajan levossa. Ei siis tarvitse ihmetellä, miksi sadot ovat alhaiset. Kuumuuteen ei oikein voi reagoida muuta kuin jalostamalla kuumuutta kestäviä lajikkeita.

Mitä työkaluja viljelijöillä on vastata tuleviin viljelyhaasteisiin? Säätösalaojitus ja siihen mahdollisesti liitetty metsävesien käyttö ja salaojakastelu varastoivat vettä kasveille kriittisten kasvuaikojen yli. Mahdollisuuksien mukaan omalle tilalle sopivien kastelumenetelmien käyttöönotto ja niiden käyttö kosteusmittareiden tiedon perusteella. Pellon vesitalouden parantaminen esim. lisäojituksella (salaoja) ja pellon tasauksella. Tällöin pelto kuivuu tasaisesti ja pystytään hyödyntämään kevätkosteus.

Peltomittareiden avulla viljelijä pystyy seuraamaan kosteuden lisäksi maan lämpötilaa, jotta pellolle mennään oikeaan aikaan. Osalla mittareista, ja tulevaisuudessa enenemässä määrin, voidaan seurata myös ravinteiden tilaa pellossa. Osa toimijoista antaa esimerkiksi lannoitussuosituksia pellon kosteustilanteen ja sääennustuksien perusteella.

Jos jotain hyvää ääriolosuhteista on, niin silloin näkee itsekin pellon sisäisen vaihtelun, siihen ei välttämättä tarvita peltoskannausta. Peltoskannaus tosin antaa tarkempaa tietoa pellon sisäisestä vaihtelusta. Viljelijän on kuitenkin mietittävä mitä sisäisen vaihtelun eroille on tehtävissä ja miten. Riittääkö esimerkiksi tarkennettu kalkitus, pellon tasaus vai pitääkö lähteä isäntäkvarttaalin (sukupolvi) aikavälin töihin esimerkiksi multavuuden nostoon ja sitä kautta vedenpidätyskyvyn parantamiseen. Viimeiset vuodet ovat opettaneet, että viljelijän tärkeimmät pääomat ovat korvien välissä oleva materia sekä käytettävissä oleva peltomaa. Koneet ja vempeleet ovat ainoastaan hienosäätöön. Pidetään pelloistamme huolta ja mietitään mitä ja miten töitämme tehdään.