Liittyykö mielikuviisi kauniit, kukkivat ja monilajiset pientareet, harmaantuneet tai punaiset suulit, laitumilla käyskentelevät eläimet? Nämä ovat ainakin omaan mieleeni tulevia idyllisiä maisemia maaseudulta. Maalaismaisema on maatalouskäytäntöjen muutosten myötä kuitenkin muuttunut monella tavalla viimeisten vuosikymmenten aikana, eikä valitettavasti luonnon monimuotoisuuden kannalta parempaan. Maatalouskäytäntöjen muuttumiseen on tietenkin monia syitä ja yksi merkittävä muutos on tapahtunut eläinten laiduntamisessa: laidunnus ja etenkin niin sanottu luonnonlaidunnus on vähentynyt merkittävästi. Suomessa uhanalaisista lajeista merkittävä osa on perinnebiotoopeiksi kutsuttujen habitaattien asukkaita. Perinteisten maisemien asukkaat ovat siis jääneet kodittomiksi muuttuneiden maatalouskäytäntöjen takia. Kaikki perinnebiotooppien luontotyypit ovat uhanalaisia ja perinnebiotooppien hoitaminen onkin oiva tapa huolehtia niillä elävistä eliöistä. Luonnon monimuotoisuuden kannalta hyvin toteutettu laidunnus on erinomainen tapa huolehtia maaseutumaiseman avoimena pysymisestä, kukkivista kasveista ja luoda elinympäristöjä muillekin lajeille (Huuskonen, 2006).

Luonnon monimuotoisuudesta huolehtimisen puitteissa Pyhäjärvi-instituutin hankkeessa ”Biodiversiteetin tarjoamien ekosysteemipalveluiden käytön tehostaminen Satakunnan maatiloilla” on kesän ajan ollut laidunnuspilotti, jossa satakuntalaiselle emolehmätilan karjalle on kaulapantaan asennettu GPS-paikantimet. Näiden paikantimien avulla saadaan tietoa karjan kulkemisesta ja datan avulla suunnitella laidunpaineen optimointia. Laidunympäristöön ja olosuhteisiin sopivan laidunpaineen avulla voidaan huolehtia luonnon monimuotoisuudesta (Huuskonen, 2006) . 

Laidunnus nousi Suomessa kansallisessakin mittakaavassa esiin muun muassa Ylen Lehmäliven ansiosta. Kiinnostus laidunnukseen kertoo mielestäni siitä, että me suomalaiset välitämme maalaismaisemasta, luonnon monimuotoisuudesta ja eläinten hyvinvoinnista. Naudat ovatkin mitä kiinnostavimpia seurattavia: ne ovat uteliaita, saavat ajoittain riemuissaan hepuleita, tykkäävät maata ja märehtiä ja suhtautuvat uusiin asioihin varsin kiinnostuneina. Hyviä luonnonhoitajia ovat myös esimerkiksi lampaat ja hevoset. Onpa Suomessa tavattu luonnonhoidon hommissa jopa vesipuhveleita.

Vaikka ihan kaikki laidunnus ei ole luonnon monimuotoisuuden kannalta keskenään yhtä arvokasta, kannattaa luonnonhoidolliseen laidunnukseen silti perehtyä.

Laidunnusta suunnitellessa kannattaa ottaa huomioon (laiduntavan eläinlaji mielessä pitäen) muun muassa seuraavia asioita:

• laidunnuksen aloittamisen ajoitus (linnuston pesiminen, mitä kasveja laitumella kasvaa, minkä kasvin halutaan antaa kukkivan, onko poistettavia kasveja)
• onko alueella eläimille myrkyllisiä kasveja tai muita vaaranpaikkoja laiduneläimille?
• kuinka korkea laidunpaine on tarpeen?
• millainen laidunkierron pitäisi olla, jotta saavutettaisiin riittävä luonnonhoidollinen vaikutus?
• kuinka pitkäksi aikaa ravintoa riittää eläimille?
• kuinka saadaan vettä tarjolle eläimille?

Mahdotonta luonnonhoitolaidunnuksen suunnittelu ei kuitenkaan missään nimessä ole ja aiheeseen löytyykin onneksi hyvin suomenkielistä ohjetta esimerkiksi Laidunpankista ja perinnebiotooppien hoitamisesta Ruokaviraston Perehdy perinnebiotooppeihin-oppaasta.

Lähteet:

Perinnebiotooppien uhanalaisuus. Ympäristö.fi. https://www.ymparisto.fi/fi/luonto-vesistot-ja-meri/luonnon-monimuotoisuus/luontotyyppien-monimuotoisuus/luontotyyppien-uhanalaisuus/perinnebiotoopit

Laidunnustietoa. Laidunpankki.fi https://laidunpankki.fi/tietopankki/laidunnustietoa

Huuskonen, A. (toim ). (2006). LUMOLAIDUN: Maisemalaiduntaminen luonnon monimuotoisuuden lisääjänä – tasapaino monimuotoisuuden ja tuottavuuden välillä. MTT. https://jukuri.luke.fi/handle/10024/462826