Rauman kaupunki on tehnyt pitkään yhteistyötä Pyhäjärvi-instituutin kanssa ja on mukana rahoittamassa Alkutuotannon kasvu- ja vastuullisuusohjelmaa. Rauman alueella on monipuolista alkutuotantoa niin eläintuotannon kuin kasvintuotannonkin osalta, painottuen kasvintuotantoon. Marraskuisena tiistaiaamuna, 21.11., järjestetyssä ”Maanviljely muuttuvassa toimintaympäristössä – mahdollisuuksia ja menestystekijöitä alkutuotantoon” -tilaisuudessa oli paikalla teknologiatalo Sytyttimessä noin kaksikymmentä kuulijaa Satakunnasta. Tilaisuuden avasi Rauman kaupungin yritysasiantuntija Heikki Nurmi. Tilaisuuden tavoitteena oli koota alueen viljelijöille tietopaketti toimenpiteistä ja kokemuksista, joilla maan kasvukuntoa ja vesitaloutta voidaan parantaa ja lisätä toimintaedellytyksiä alueen alkutuotannolle.

Pyhäjärvi-instituutin kehittämispäällikkö Sauli Jaakkola kokosi tilaisuuden alussa yhteen maan rakenteeseen ja kasvukuntoon vaikuttavia tekijöitä. Toimintaympäristö alkutuotannossa muuttuu: vesiolosuhteet vaihtelevat vuoden aikana, talvet ovat muuttaneet muotoaan ja mm. käytettävän kaluston koossa on tapahtunut vuosien saatossa muutoksia. Nämä kaikki vaikuttavat mm. maaperän rakenteeseen, sadon kasvuun ja satoisuuteen sekä maaperän vesitalouteen. Erilaisilla maanparannusaineilla voidaan vaikuttaa maaperän vedenpidätyskykyyn, lisätä maaperän huokoisuutta ja erilaisilla muokkaustekniikoilla ja esimerkiksi kasvipeitteisyyden juuristovaikutuksella voidaan saada maan kasvukuntoa parannettua. Kaikki tekniikat eivät kuitenkaan ole suoraan monistettavissa kaikille tiloilla, vaan tekniikoiden valinnassa tulee huomioida kohdekohtaiset erot: erilaiset maan koostumukset, lohkojen erilaisuus ja esimerkiksi maan tiiviyden erot.

Kierrätysravinteet osana lannoituskokonaisuutta

Juha Viljakainen Gasumilta kertoi osallistujille kierrätysravinteiden kysynnästä ja tarjonnasta. Gasumin tuotantoverkostossa käsitellään erilaisia jätteitä vuosittain yli 500 000 tonnia. Ravinteita toimitetaan maatalouteen ja viherrakentamiseen vuosittain yli 370 000 tonnia. Biokaasutusprosessissa orgaaninen aines pilkkoutuu ja ravinteet liukoistuvat. Ravinteet eivät kuitenkaan häviä syötteestä, vaan mädätysjäännös on hyödynnettävissä lannoitteena. Vuodessa mädätettä syntyy Suomen kaikissa biokaasutusprosesseissa 850 000–900 000 tonnia. Lisäksi prosessista syntyy nestemäisiä hyödynnettäviä jakeita kuten typpikonsentraatteja ja rejektivettä sekä biokaasua.

Kierrätysravinteiden kysyntä on kasvanut. Ravinteiden käyttöön ja kysynnän kasvuun ovat vaikuttaneet mm. maailmantilanne ja sitä kautta mineraalilannoitteiden hinnan nousu. Jalostetut kierrätyslannoitteet ohjautuvat pääsääntöisesti teollisuuteen, jossa ravinteiden arvo määräytyy selkeämmin markkinatilanteen mukaan, perinteiseen peltolevitykseen ohjautuu useimmiten mädätysjäännöksen kaltainen orgaaninen aines. Käytännön kokemuksia kierrätysravinteiden käytöstä tilaisuudessa jakoi viljelijä Jyrki Soukainen.

Vesienhallinta isossa roolissa muuttuvassa ilmastossa

Viimeisen 500 vuoden aikana Suomen peltoja on salaojitettu, suurin osa salaojituksesta tehtiin 50 -80-lukujen aikavälissä. Salaojat on lähtökohtaisesti tehty kuivatusmielessä. ”Vuosien saatossa tehtyjen salaojien huoltotarvetta ja alkutuotannon toimintaympäristön muutoksia ei olla kuitenkaan riittävästi huomioitu”, kertoo Pyhäjärvi-instituutin asiantuntija Jari Ruski. Pelloilla käytettävä kalusto on muuttunut niin salaojien toteutuksissa kuin peltojen viljelyssäkin. Erityisesti peltokaluston kokonaispaino ja käytettävät rengaspaineet aiheuttavat haasteita niin vanhojen salaojien kestävyydelle kuin maan tiivistymisellekin. ”Ilmastonmuutos on tuonut sen, että kasvukauden aikana ja sen ulkopuolelle nähdään vaihtuvia olosuhteita ja saman vuoden aikana voidaan mennä olosuhteissa ääripäästä toiseen.” Sateet tulevat pääsääntöisesti kasvukauden ulkopuolella ja kasvukaudella taas voidaan kärsiä kuivuudesta. Roudattomat talvet runsaine sateineen aiheuttavat veden nousemista alaville pelloille ja sitä kautta nähdään paikoittain haitallisia muutoksia mm. maaperässä. Toimintaympäristön muutoksia tuovat myös lämpötilan muutokset. Kun lämpötila nousee kasvukaudella, se toisaalta kasvattaa mahdollisuuksia lajikkeiden ja kasvien valinnassa ja saattaa pidentää kasvukautta, mutta toisaalta aiheuttaa muutoksia myös kasvinsuojelun näkökulmasta ja kuivuuden kestävyydestä. Kun peltojen vesitalous on kunnossa, pystytään helpommin reagoimaan olosuhteiden muutoksiin. Toimivan, riittävän ja kohteeseen soveltuvan ojituksen ollessa kunnossa vettä on sopivasti käytössä oikeaan aikaan. Tällöin maaperässä happi ja hiilidioksidi pääsevät liikkumaan ja ravinteet ovat kasvien saatavilla, juurilla on paremmat mahdollisuudet kasvuun ja viljelijä pystyy tekemään halutut ja suunnitellut peltotoimenpiteet suunnitellussa tai kasvin tarvitsemassa ajankohdassa. Tällöin myös vuosittaiset satovaihtelut pienenevät ja maan biologinen, fysikaalinen ja kemiallinen prosessi ei häiriinny ulkopuolelta aiheutuvista muutoksista. Peltojen toimivaan vesitalouteen voidaan vaikuttaa ojituksen lisäksi myös maan pinnan muotoilulla, pH:n säätelyllä, viljelykiertoa hyödyntämällä ja esimerkiksi peltoliikenteen vähentämisellä.

Muuttuva toimintaympäristö mahdollistaa uusia kasveja

Alkutuotannon asiantuntija Johanna Pihala Pyhäjärvi-instituutista kertoi tilaisuudessa viljelykiertojen monipuolistamisesta palko- ja öljykasviviljelyllä. Suomessa on noin 2 miljoonaa peltohehtaaria, joista suurin osa on viljelyksessä viljoilla ja nurmella. Viljelyn monipuolistamiselle olisikin tilaa. Monipuolisella viljelykierrolla on positiivia vaikutuksia mm. kasviterveydelle, ravinnetaloudelle ja maan rakenteelle. Lisäksi peltoluonnon monimuotoisuus lisääntyy, tilan työmäärää saadaan hajautettua ja saavutetaan parempi muutoskestävyys eli viljelyn riskejä pystytään hajauttamaan.

Vaihtoehtoja viljelykiertoon tuovat esimerkiksi erilaiset palkokasvit ja öljykasvit. Moni viljelijä on valinnut viljelyyn herneen, ja sen viljelyala Suomessa on jopa 43 800 ha. Herneen etuja ovat mm. hyvä kannattavuus, se ei pääsääntöisesti vaadi erityiskalustoa ja siitä saadaan kotimaista valkuaista. Tulevaisuudessa härkäpavun ja lupiinin viljely tullee lisääntymään, joskin härkäpavulle toivottaisiin enemmän satovarmuutta. Näiden lisäksi viljelymenetelmiä kehitetään jatkuvasti myös Suomen kasvuoloissa uusille palkokasveille. Näitä on ollut Pyhäjärvi-instituutin viljelykokeissa mm. kikherne, linssi ja erilaiset pavut. Green Future of Satakunta -hankkeessa on tehty näiden osalta viljelykokeiluja 2021–2023 lupaavin tuloksin. Linssillä ja kikherneellä viljelyn haasteet liittyvät ennen muuta rikkakasvien hallintaan. Molemmat kasvit kestävät kuumaa ja kuivuutta hyvin, mutta märkyys ja kylmyys aiheuttaa niille herkästi laatu- ja satotappioita. Vuoden 2023 sateinen kasvukausi olikin näille kasveille haasteellinen, mutta sen sijaan ruskean pavun viljelykokeilu tuotti erittäin hyvän sadon.

Viljelykiertojen monipuolistamisessa rypsin ja rapsin etuina on mm. se, että ne eivät vaadi erikoiskoneistoa, kasvit tasaavat tilan työhuippuja, kysyntä on varma ja niillä on viljoja parempi kannattavuus. Varsinkin kevätmuotoisten rypsin ja rapsin viljelyssä suurena haasteena on tuholaisten torjunta. ProAgrian Lohkotietopankin tilastoja tarkasteltaessa voidaan havaita, että esimerkiksi kevätrapsilla keskimääräinen kevätrapsin sato on viimeisen kymmenen vuoden aikana ollut noin 1600 kg/ha. Paras neljännes kevätrapsin viljelijöistä yltää puolestaan yli 2000 kg/ha satotasoihin. Tämä on kannustava havainto, joka antaa viitteitä siitä, että viljelyn kehittämisellä voidaan parantaa satotasoja selvästi.

Mitä tulevaisuudessa?

MTK:n edunvalvonnan ja markkinavaikuttamisen ajankohtaisista asioista tilaisuudessa oli kertomassa MTK Satakunnan toiminnanjohtaja Anna-Kaisa Jaakkola. Muuttuva toimintaympäristö ja ilmastonmuutos tuovat mukanaan mm. uusia tartuntatauteja, joiden ehkäisemisessä MTK:n kaltaiset etujärjestöt ovat mukana. Keskustelupöydällä on myös erilaiset maanviljelyyn ja maatalouteen liittyvät sosiaaliedut kuten lomitukseen liittyvä lainsäädäntö, työkyvyn ylläpito ja työnantajavelvoitteet. Kärkiajatuksena on, että jatkossakin meillä täytyy olla omaa ruoantuotantoa. Vaikka on haasteita ja ympäristö muuttuu, niin ruoantuotannon säilyminen on tärkeää. Omasta tekemisestä tulee olla ylpeä, nähdä mahdollisuudet tuotannossa ja ruokaketjumme laadussa ja tavoitteena tulee olla, että emme ruoki vain itseämme, vaan pystyisimme tuottamaan ruokaa myös muille.