Sekaviljelyssä pellolla kasvaa useampaa kasvilajia yhden satokasvin sijasta. Sekaviljelyssä hyödynnetään erilaisten viljelykasvien kykyä käyttää resursseja ekosysteemin eri tasoilta. Juuristojen erilaisuus mahdollistaa ravinteiden oton maaperän eri syvyyksistä ja monipuolisen mikrobiston ylläpidon, joka voi vaikuttaa positiivisesti jo viljelyssä olevan kasvin tai tulevan viljelykasvin kasvuedellytyksiin. Maanpäällisessä kasvustossa voidaan hyödyntää esimerkiksi toista kasvia tukikasvina rentovartisemmalle kasville, hillitä pellon hyönteislajien yksipuolistumista, jolloin yksi tuhohyönteinen ei pääse hallitsevaan asemaan, ja kasvusto voi ylläpitää tuholaisten luontaisia petoja. Sekaviljelyn avulla voidaan hyödyntää ja vaikuttaa ekosysteemin vuorovaikutussuhteisiin siis sekä maan alaisessa, että päällisessä kasvustossa.

Sekaviljely ei ole uusi keksintö; itseasiassa se on maailman vanhimpia viljelymenetelmiä. Sekaviljelyn eri muotoja on mm. seosviljely, rivisekaviljely, kaistasekaviljely ja vuorosekaviljely. Puutarhureille tuttu sekaviljelytermi on kumppaanuuskasvit (Backman ym., 2021). Suomessa usein käytetty seosviljelyn muoto on erilaiset nurmiseokset, jossa on erinäisiä apiloita ja nurmilajeja tasaisena seoksena. Toinen yleinen on viljan ja herneen seokset, joita käytetään usein karjan rehuksi. Rivisekaviljelyssä kasvilajit on eroteltu kasvamaan omiin riveihinsä, vähintään kahden lajin välillä vuorotellaan riveittäin. Kaistasekaviljelyssä voivat vuorotella esimerkiksi satokasvit ja viherlannoituskasvit eri levyisinä kaistoina samalla lohkolla. Luonnon monimuotoisuudesta huolehtimista ajatellen voidaan vuorotella myös kukkivien kasvien monimuotoisuuskaistoja. Lisäksi integroidun kasvinsuojelun osalta voidaan hyödyntää houkutuskasvien kasvustoja, jotka onnistuessaan voivat suojella satokasvia hyönteistuhoilta. Vuorosekaviljely taas on monelle viljelijälle ennestään tuttu aluskasvien ja kerääjäkasvien ansiosta. Vuorosekaviljelyssä hyödynnetään siis pellon ajallista jatkumoa kasvien kasvurytmin eriaikaisuuden avulla.

Sekaviljelyn tuottavuutta (maankäytön kannalta) suhteutettuna käytettyyn pinta-alaan yksittäiskasvustolla voidaan mitata LER-arvon avulla (land equivalent ratio) (Oyejola & Mead, 1982). Suomeksi on käytetty termiä kokonaissatoetu. Kokonaissatoetu on saavutettu kun LER-arvo on yli 1, eli sekaviljelyllä on tuotettu enemmän satoa peltopinta-alaa kohden kun yksittäiskasvustoilla olisi tuotettu. Sekaviljelyn kannattavuutta taloudellisesti voidaan arvioida IER-arvolla (income equivalent ratio) (”Sekaviljelyllä satovarmuutta ja ympäristöhyötyjä”, ei pvm.)

Tapauskohtaisesti sekaviljely voi olla LER-arvolla mitattuna kannattavampaa kuin yksittäisviljelyssä kasvien keskinäisten kasvua parantavien vuorovaikutussuhteiden ansiosta. Väärin valitut kasvikumppanit voivat myös haitata toistensa kasvua. Tämän takia on tärkeää valita viljelykasvit huolella satoa edistävien vuorovaikutussuhteiden aikaansaamiseksi.

Pyhäjärvi-instituutin hankkeen ”Biodiversiteetin tarjoamien ekosysteemipalvelujen käytön tehostaminen Satakunnan maatiloilla” vuoden 2024 peltopiloteissa on kokeilussa kaistasekaviljelyä. Eurassa keräkaalin kanssa pilotoidaan päisteiden ja hoitokaistojen hyödyntämistä monimuotoisuuskaistoina. Nakkilassa jatketaan linssin viljelyä monimuotoisuuskaistojen kanssa samalla lohkolla. Pilotoimalla uudentyyppisiä seoskasvustoja voidaan välittää tietoa viljelijöille monimuotoisuuden lisäämiskeinoista ja ekosysteemipalveluiden hyödyntämisestä.