Kun ajattelen nuoruuteni Pyhäjärveä, teemaksi muodostuu jotenkin rakkaus.

Ensin rakastin vain uimista. Lilluimme yhden lämpimän kesän Pyhäjärven vedessä aamusta iltaan ahvenruohojen kutiteltavana. Meistä tuli loistavia uimareita. Isä sanoi totisena että meille saattaisi kasvaa kaikesta uimisesta suomut, niinkuin kaloilla. Kun kerran sain terävästä kivestä palkeenkielen käsivarteeni, olin varma, etttä siinä se nyt oli. Ensimmäinen suomuni. Samanlainen pyöreä muoto kuin naapurin kalastajan verkossa sätkivillä hopeisilla siioillakin oli pinnassaan.

Vuosia kului. Paljon myöhemmin istuin ensirakkauteni kanssa Valasrannan hietikolla katsellen laskevaa aurinkoa. Tanssilavalta kuului Paula Koivuniemen laulamana ”Sataa kesää tuhat yötä”, ja se kuulosti juuri sopivalta ajalta viettää rakkauteni kanssa siinä lämpimällä rannalla kahdestaan. Siinä oli kaikki.

Kaksi vuotta myöhemmin erosimme saman ihmisen kanssa Sieravuoren rantakalliolla. Ei tullut sataa kesää, tuli vain kaksi. Järvi löi tuimaa aallokkkoa. Laskimme elokuun yössä tähtiä, olimme hiukan haikeita, hiukan humalassa, ja joimme muovipussista viimeiset kaljat.

Meni taas vuosia ja elämääni tuli uusi suuri rakkaus, pieni nyytti, jonka vein melkein vastasyntyneenä Pyhäjärven rannan kesämökille. Hän katsoi iäisyys silmissään kauas ulapalle ja näki ehkä jotain, mitä me muut emme.  Kun hän oppi uimaan ja lakkasi syömästä rantahiekkaa ja pikkukiviä, niin Pyhäjärvestä tuli hänellekin tärkeä rauhoittumispaikka. Paikka, jossa voi maadoittua, kun maailma tuntuu Linnanmäen rumpukarusellilta. Tulkoon vain outo presidentti Amerikkaan tai itänaapuriin diktatuuri. Pyhäjärven aaltojen tasainen kohina rantakiviä vasten on sama, kuin se on ollut vuosituhansia. Ihan kuin se sanoisi: älä sinä lapsukainen huoli, diktaattorit kaatuvat, dynastiat sortuvat, mutta vastarannan takaa nousee aurinko huomennakin.

Nykyään olen jo aika vanha. Rakastan eniten hyvää ruokaa ja onnistuneita vessakäyntejä. Mutta kun vuoden kierto tulee siihen kohtaan, että aurinko unohtaa laskea ja satakieli pitää sinfoniakonserttia kesäyössä, herää minussa vanha rakkaus nuoruuteni Pyhäjärveen. Saavun kuin vanhan ystävän luokse. Virttynyt uimapuku odottaa saunan naulakossa.

Loppujen lopuksi isä oli väärässä, niinkuin isät usein ovat. Meille ei kasvanut suomuja, minusta ei tullut siikaa eikä ahventakaan. Palkeenkieleni parani omia aikojaan. Sen sijaan kasvoi vahva tunneside lapsuuden Pyhäjärveen.  Järveen, joka tulee jakamaan iloa, lohdutusta ja rauhaa vielä täältä ikuisuuteen, yhä uusille sukupolville ja uusille maailmoille, joista meillä ei ole vielä aavistustakaan.

”Olga”

Pyhäjärven suojeluohjelma järjesti 30-vuotisjuhlavuotensa kunniaksi kirjoituskilpailun 28.9.-30.11.2024. ”Minun Pyhäjärveni” valittiin kirjoituskilpailun voittajatekstiksi. Tuomaristo kuvaili tekstiä seuraavasti:

”Tarina huokui tunnelmaa ja suuria tunteita, elämän mittaisia muistioja, joissa järvi tarjoaa pysyvyyttä alati muuttuvassa maailmassa.”

”Sujuvaa tunnelmointia”

”Minun Pyhäjärveni” on ehdottomasti yksi vahvimmista kirjoituksista, erityisesti sen kielen sujuvuuden, värikkyyden ja henkilökohtaisen koskettavuuden vuoksi. Kirjoittaja luo vahvan tunnesiteen järveen ja sen merkitykseen elämän eri vaiheissa. Kielenkäyttö on sekä kaunista että syvällistä, ja se herättää lukijassa nostalgisia tunteita järven ja sen ympäristön suhteen. Kirjoituksessa on myös hieno tasapaino yksityiskohtien ja laajempien teemojen välillä, kuten rakkaus ja tunteiden kirjo elämässä, mikä tekee siitä erityisen vaikuttavan. Kirjoitus tarjoaa syvää pohdintaa ja tuo esiin järven suuren merkityksen sekä kulttuurisessa että henkilökohtaisessa elämässä. Tarina on erityisen koskettava ja sujuvasti kirjoitettu. Se onnistuu luomaan syvän yhteyden, joka voi todella herättää suojelun tarpeen tunteen lukijassa. Se on paras kirjoituksista tässä kontekstissa, erityisesti suojelun ja järven merkityksen näkökulmasta.”

”Elämän makuinen teksti, jossa tulee mukavasti ilmi ylisukupolvisuus ja järven merkitys eri elämänvaiheissa.”

”Tunnelmallinen kirjoitus käsittelee järven tilaa tuoden esiin tarpeen huolehtia sen säilymisestä. Kirjoitus on paitsi värikäs myös täynnä nostalgisia kuvauksia, jotka luovat syvän yhteyden Pyhäjärveen. Järven rooli kirjoittajan elämässä on ollut ja tulee olemaan erittäin merkityksellinen. Tällainen sydämen tila on parasta suojelutoimintaa!”

Teksti on osa kuukausittain ilmestyvää Pyhäjärven puolesta -juttusarjaa, jota on julkaistu Auranmaan Viikkolehdessä ja Alasatakunta-lehdessä jo vuodesta 1995. Vuodesta 2015 jutut löytyvät Puhdas vesi, paremmat evä(ä)t -blogista. Juttusarjan vanhimmat jutut on luettavissa Pyhäjärven suojeluohjelman sivuilta täältä.