Säkylän Pyhäjärvi oli meille 1950-luvun lapsille maailman meri. Sen kasvot loistivat, hellivät, voitelivat, pelottivat ja uhkasivat. Pyhäjärvi opetti uimaan, sukeltamaan, soutamaan, leikkimään ja liikkumaan ulkona ja rakastaman luontoa.  

Viisikko-kirjojen innoittamina koimme monta seikkailua. Lähellä olevaan Lahnasaareen meno oli lapsilta ehdottomasta kielletty. Saari näyttäytyi meille salaperäisenä suljettuna saarena, jonne tietysti sousimme. Seikkailu päättyi lyhyeen, kun rantauduttuamme olimme näkevinämme puiden lomassa vilahtelevan petoja tai aseistettuja rosvoja. Läheisen pikkujärven rannalla oli autiotalo, joka kuului myös kiellettyjen kohteiden listalle. Totta kai menimme. Kun kipusimme talon vintille, vastassa oli iso musta, puinen – meidän mielestämme – RISTI. Kauhun vallassa pakenimme paikalta metsän halki takaisin Pyhäjärven rannalle. Lähimetsään aloimme rakentaa kaadetuista puista ja pudonneista oksista mökkiä. Sekin yritys keskeytyi, kun naapurin setä tuli kieltämään toisten omaisuuteen kajoamisen. Poliisien kesäpaikan edessä suhisi kaislikko. Sen läpi sousimme kuvitellen olevamme viidakossa.

Pyhäjärveen oli aikojen saatossa hukkunut useita ihmisiä, eikä kaikkia koskaan löydetty. Veden pinnan alla olimme näkevinämme vainajien hiusten huojahtelevan. Vesikasvien liikehdintäähän se vain oli. Pariin päivään emme uskaltaneet aaltojen armoille. 1950-luvun lopulla isällä oli Tylli-niminen Raumalla rakennettu puinen moottorivene. Sen kyydissä matkasimme Mestilän Kelkosta järven toiselle puolelle Säkylään Valon huvilalle. Mitään pelastusliivejä paatin varustukseen ei kuulunut, vaikka mukana oli myös uimataidoton isoäitini. Paluumatkaamme Kelkkoon tähdittivät vain elokuun kultainen kuutamo ja kesämökin ulkovalo. Rajut ukkosilmat tuntuivat maailman palolta. Kuin kalliot olisivat haljenneet. Pari kertaa aallot vyöryivät mökkiä kohti sellaisella voimalla, että ulko-ovi aukesi, ja vedet tulvivat sisään. Vastapainona noille säille mieleen soljuvat ”intiaanikesät” ja muistojen kultaamat hiekkarannat.

Legendaariseen Eenokin tanssipaikkaan Säkylässä ei tarvinnut matkata. Kuuntelimme mökkimme kuistilla järven yli kantautuvaa Kirkan, Frederikin, Dannyn ja Markku Aron lavalaulua. Kuvittelin myös nähneeni, kuinka Irwin laskeutui helikopterista Eenokin tantereelle.  Myös Mestilän suulin musiikki kuului kuistillemme. Jos oma kokkomme ei ottanut tulta, saatoimme juuri ja juuri nähdä järven toisella puolella Eenokin juhannuskokon loimun.  

Sain viettää yli 40 unohtumatonta kesää Pyhäjärven rannalla. Sen jälkeen olen palannut sinne vain muistoissani ja unissani. Toivottavasti se saa säilyttää monimuotoiset kasvonsa ja arvokkaan luontonsa myös tuleville sukupolville. Pyhäjärveä ei saa kesyttää!

”Trinski”

Pyhäjärven suojeluohjelma järjesti 30-vuotisjuhlavuotensa kunniaksi kirjoituskilpailun 28.9.-30.11.2024. ”Pyhäjärven monet kasvot” sijoittui kirjoituskilpailussa toiseksi. Tuomaristo kuvaili tekstiä seuraavasti:

”Luonto, seikkailu ja mielikuvitus punoutuvat yhteen Pyhäjärven äärellä.”

”Sujuvaa muistelua.”

”Teksti nostaa esille syvän tunnesiteen järveen ja sitä ympäröivään luontoon. Arvostus järveä kohtaan synnyttää huolen sen tulevaisuuden puolesta. Esiin nousee järven elinvoiman merkitys paikalliselle väestölle.”

”Omakohtaiset lapsuuden kokemukset yhdistettynä tarinalliseen kerrontaan tekivät vaikutuksen.”

Teksti on osa kuukausittain ilmestyvää Pyhäjärven puolesta -juttusarjaa, jota on julkaistu Auranmaan Viikkolehdessä ja Alasatakunta-lehdessä jo vuodesta 1995. Vuodesta 2015 jutut löytyvät Puhdas vesi, paremmat evä(ä)t -blogista. Juttusarjan vanhimmat jutut on luettavissa Pyhäjärven suojeluohjelman sivuilta täältä.