Jos nykyaikainen alkutuottaja pohtii sääilmiöitä ja viljelyolosuhteita, maan kasvukuntoa ja viljelykiertoa, niin on tehnyt myös maanviljelijä yli sata vuotta sitten. Suomessa rukiin viljelyn uskotaan alkaneen…
Marraskuun muuttuessa yhä mustemmaksi ja ajan rientäessä kohti joulukuuta, valmisteltiin Pyhäjärvi-instituutin hankkeiden ja asiantuntijoiden kanssa suurella innolla seminaaria monimuotoisesta ja kestävästä maataloudesta (Monimuotoinen ja kestävä…
Olen nyt toiminut maatalouden asiantuntijana vajaan kolme vuotta. Sen ajan olen pyöritellyt useaan otteeseen lukuja maatalouden ympäristövaikutuksista, etenkin ilmastovaikutuksista.Uskon näiden lukujen ja asioiden olevan monille…
Tätä tekstiä kirjoittaessani on kulunut pari päivää marraskuun lopun suuresta talvitulvasta ja maa-alueita on edelleen veden vallassa ympäri Pyhäjärviseutua. Poikkeuksellinen vesitilanne on vesiensuojelijan näkökulmasta lannistava,…
Säkylän Pyhäjärvi on arvokas lintukohde, jonne lukuisat linnut kerääntyvät pesimään sekä levähtämään jokavuotisen muuttomatkansa varrella. Pyhäjärven arvo lintuvetenä vain korostuu, kun lukee kansallisten seurantojen tuloksia…
Pyhäjärvi-instituutin toteuttama sikatalouden kehittämishanke tähtää sikatilojen kannattavuuden parantamiseen sikatiloille suunnattavien kehittämistoimien avulla. Hankkeen monipuoliset toimenpiteet sisältävät useita läpileikkaavia teemoja, kuten hankkeen nimikin kertoo. Hankkeen älykästä…
Vuosien saatossa olen päässyt lukemaan ihania tarinoita Pyhäjärvestä. Osa on ollut tosia, tutkimuksellisia, asiapitoisia ja toisaalta osa on ollut kertomuksia, tunnelmia, muisteluita ja on mukana…
Viime vuosien aikana termi ”drone” on todennäköisesti tullut enemmän tai vähemmän tutuksi myös aihealueeseen perehtymättömille henkilöille. Termillä viitataan miehittämättömään ilma-alukseen tai järjestelmään, joita ohjataan kauko-ohjauksella…