Yläneenjokivarsi on monien suomalaisten jokivarsien tapaan vanhaa kulttuurimaisemaa. Kylien elämä on asettunut jokivarteen ja rannat ja joki ovat olleet keskeinen osa asukkaiden elämää. Joet ovat…
Melkein jopa hätkähdin omaa reaktiotani, kun tajusin minulle tuotujen kukkien olevan jättipalsamia. Ensimmäinen ajatus oli, että ne pitää polttaa, hävittää ja tuhota. Niitä en halua…
Kun kirjoitan tätä juttua, eletään valtakunnallista jätevesiviikkoa. Viemäröimättömien alueiden jätevedet tulivat huhtikuun alussa ajankohtaiseksi, kun lainsäädännön ja jätevesiasetuksen muutokset tulivat voimaan. Kuun alussa minulle myös…
Erilaisia siivoukampanjoita rantojen puhdistukseen on monia. Tunnetuin taitaa olla Siisti Biitsi – Pidä saaristo puhtaana -kampanja, mikä on toiminut jo vuodesta 2014. Tänä vuonna Siisti…
Helmikuu on ystävänpäivineen oikea aika vuodesta keskustella ystävyydestä, mutta myös yhteistyöstä. Sitähän toimiva kumppanuus lopulta on – onnistunutta yhteistyötä. Harva meistä yksilötasolla on oikeasti yksin….
Lähiruoka on kuulunut elämääni jollain tavalla aina. Kotona ruokaa tuotettiin itse tai kasviksia hankittiin naapureilta. Nykyaikaiset “Osta tilalta” -päivät ovat siis tietyllä tavalla olleet olemassa…
Kesälomat ja mökkikausi ovat vilkastuttaneet myös jätevesineuvontaa. Vaikka lainsäädäntö elää ja muuttuu, eikä sen lopullista muotoa tiedetä, haluavat monet Pyhäjärvenkin rannoilla kesäänsä viettävät mökkiläiset parantaa…
Kesäloma ja mattopyykki. Jotenkin ne kuuluvat yhteen. Toiset aloittavat mattopyykillä käymisen heti, kun ilmat antavat myöten ja sormet kestävät kylmää vettä. Ennen juhannusta pitäisi kuulemma…