Vuoden 2019 Luomufoorumi järjestettiin Ahlmanin kartanomiljöössä Tampereella. Kaksi päiväisen tapahtuman tämän vuoden teemana oli luomun tuplaaminen. Tilaisuuden tervetulosanoissa Pro Luomu ry:n toiminnanjohtaja Marja-Riitta Kottila ilmoittikin…
Heinäkuun helteillä ajatus tuntui vielä kaukaiselta, mutta elokuun viileät aamut ja ahkeraan hurisevat viljakuivurit ovat todiste siitä, että syksy tulee tänäkin vuonna. Kesän haastavat olosuhteet…
Arktiset Aromit ry on valinnut nokkosen vuoden 2018 luonnonyrtiksi. Ravintorikas nokkonen on ollut viime vuosikymmenet hankalan ja harmittavan rikkakasvin maineessa, vaikka se on varsin monipuolinen…
Yrttikasvien viljely vaatii perehtymistä kunkin kasvin ominaisiin tarpeisiin. Eri kasvien välillä voi olla suuria eroja esimerkiksi kasvualusta-, ravinne-, ja lämpötilavaatimusten suhteen. Joitain yleisiä perusperiaatteita kuitenkin…
Pyhäjärvi-instituutissa järjestetään tammi-helmikuussa avomaan yrttiviljelyn perusteisiin keskittyvä koulutus, jossa käydään lävitse yrttiviljelyn perusperiaatteita sekä kasvikohtaisia viljelytekniikoita. Kuusipäiväisen kurssikokonaisuuden kahden ensimmäisen päivän aikana 8.-9.1. käytiin lävitse…
Kakkoa on leivottu satakuntalaisissa keittiöissä useiden sukupolvien ajan. Maakuntaleipänä tunnettu kakko on ollut perheiden perusleipää, jota on leivottu kerran viikossa tulevan viikon tarpeiksi. Nykyään kakko…
Syksy on mitä parhainta aikaa hyödyntää monipuolisesti erilaisia sesongin tarjoamia raaka-aineita ruoanlaitossa ja mikä hienointa, koko lautasmalli on mahdollista toteuttaa lähellä tuotetuista aineksista. Jälkiruokaakaan ei…