Jokea ja järvien rantoja pitkin meloessa tai soudellessa rantavyöhykkeen merkitys avautuu aivan eri tavalla kuin maalta katsottaessa. Rannat voivat vaihdella avoimesta hiekka- tai kalliorannasta rehevään…
Näin alkukesästä on hyvä aika tarkistaa oma pihamaa kutsumattomien kasvivieraiden varalta. Näihin vieraisiin kuuluu lukuisia kasvilajeja, jotka ovat siirtyneet luontaiselta levinneisyysalueeltaan Suomen luontoon ihmisen tahallisella…
Nyt toista kesää työmatkani kulkee Säkylän rantatietä Iso-Vimmasta kohti Kauttuaa ja Pyhäjärvi-instituuttia. Matkalla Pyhäjärvi näkyy lähes koko ajan ja tuulisemmalla kelillä myös kuuluu. Luonto on…
Luontoretkeilijän mieliinpainuvimpia hetkiä maastossa ovat tyynet, hiljaiset aamut, jolloin sumu nousee vesistöistä, soilta ja kosteikoilta ja hiljaisuuden katkaisee vain lintujen ääntely. Vesistöjen pinnat ovat peilityyniä,…
Vuosi 2020 kirjautuu monin tavoin historiankirjoihin ja paikallisesti yksi merkittävistä muistettavista on Pyhäjärven jäättömyys. Ensimmäisen kerran koko tutkimushistoriassa järvi ei kunnolla jäätynyt ollenkaan. Helmikuussa oli…
Eivät ole vuodet veljiä keskenään kertoo vanha ja vähän jo kulunutkin sanonta. Olemme kuitenkin saaneet kokea tämän sanoman karusti lähivuosien aikana, sillä ilmojen haltijat ovat…
Pyhäjärvi-instituutti osallistuu tänä vuonna OKRA maatalousnäyttelyyn instituutin toimintaa esittelevällä osastolla. Osastomme löytyy paikalta D 345. Mukana on hankkeita, jotka liittyvät alkutuotantoon, viljelymenetelmiin, viljelyolosuhteiden muutoksiin ja…
Lauantaina 8.6. Eurapäivän tapahtumien yhteydessä vietimme Pyhäjärvi-instituutissa avoimien ovien päivää. Tapahtuma keräsi runsaasti kiinnostusta kävijämäärän lähennellessä 300 henkilöä. Kiitos kaikille osallistujille! Tapahtumassa pääsi muun muassa…