ETUSIVU   »   AJANKOHTAISTA 
AJANKOHTAISTA


Pyhäjärvi-instituutin ja Pyhäjärven suojeluohjelman internetsivuja päivitetään. Päivityksestä johtuen sivujen linkit saattavat ajoittain olla toimimattomia. Yritämme saada sivut valmiiksi mahdollisimman nopealla aikataululla.

(13.8.2015)


Sinilevätilanne Pyhäjärvessä. Pyhäjärvessä on havaittu paikoin runsaasti sinilevää. Runsaita kukintoja syntyy, kun leville on tarjolla valoa, lämpöä ja ravinteita. Ravinteita on kertynyt Pyhäjärveen alkukesän runsaiden sateiden seurauksena Pyhäjärveen laskevien ojien ja jokien mukana. Lisäksi koko kevään jatkuneet voimakkaat tuulet ja myrskyt ovat sekoittaneet järven matalilla alueilla pohjaan saakka ja vapauttaneet runsaasti pohjaan sitoutuneita ravinteita.

Järven suurimmat ravinnevarastot sijaitsevat järven pohjassa. Pyhäjärvi toimii Itämeren suuntaa suurena laskeutusaltaana ja pidättää vuosittain yli puolet järveen tulevasta fosforista eliöstöön ja pohjasedimenttiin. Eilen saatiin pitkästä aikaa auringon lämpöä ja valoa, seurauksena levä runsastui voimakkaasti. Ensi viikolle ennustetut lämpimät päivät saattavat pahentaa tilannetta lisää.

Levätilanteesta saat lisätietoa tästä linkistä.

Lisätietoja levistä ja levien tunnistamisesta löydät Järviwikin sivulta täältä.

Valtakunnallisesta leväpuhelimesta saat lisätietoa esimerkiksi sinilevän tunnistamisesta (arkisin klo 13-15) Puh. 0295 251 374 (sisävedet), Puh. 0295 251 373 (merialueet)

(24.6.2015)

 

Hyvä peltomaan kasvukunto on vesiensuojelun perusta -asiantuntijaluento. Maanparannuksen asiantuntija ja viljelijä Juuso Joona pitää esityksen aiheesta tiistaina 16.6. klo 17.00 Kristallirannassa (Säkyläntie 275, Säkylä). Tilaisuus on tarkoitettu viljelijöille sekä kaikille aiheesta kiinnostuneille. Kahvitarjoilu. Tilaisuuden järjestää Järvikalaa NAM! -hanke ja Pyhäjärven suojeluohjelma. Lisätietoa Sauli Jaakkola, (sauli.jaakkola@pji.fi ), p. 0440 456 423. Tervetuloa! Tiedote tilaisuudesta on luettavissa tästä


(15.6.2015)


Jätevesineuvontaa Satakunnassa (JÄNES) -hanke järjestää jätevesi-infoja Köyliön, Säkylän ja Euran kauppojen edustoilla kesä- ja heinäkuussa. Tervetuloa keskustelemaan jätevesiasioista tai tilaamaan neuvontakäynti. 


(15.6.2015)


Pyhäjärven suojeluohjelman tiedotuslehti LAITURI on luettavissa nyt myös sähköisesti. Vuoden 2015 LAITURIn avaat tästä. Vanhemmat LAITURIt löydät täältä

(3.6.2015)


Vesistökunnostusverkosto 9.-11.6.2015 Raumalla.


Vesistökunnostusverkoston vuosiseminaari järjestetään Raumalla 9.-11.6. Tilaisuuden ohjelmaan pääset tutustumaan tästäIlmoittautuminen seminaariin 9.5. mennessä SYKEn koulutusjärjestelmän kautta osoitteessa: 

(28.4.2015)


Pyhäjärven veden laatu yllätti.  Lisäksi muuta uutta tietoa Säkylän Pyhäjärvestä tiedotustilaisuudessa Pyhäjärvi-instituutissa 1.4.2015 klo 12.30. Tiedote

(1.4.2015)


Pyhäjärvimessut järjestetään 23.-24.5.2015 Euran Urheilutalolla. Pyhäjärvi-instituutti löytyy osastolta B7-B8. Lisätietoa messuista löydät sivulta www.pyhajarvimessut.fi

(17.3.2015)


Puhdas merivesi -seminaari järjestetään keskiviikkona 11.3.2015 klo 12 alkaen Raumanmeren koululla Raumalla (Pyynpäänkatu 27). Seminaarin teemana tänä vuonna on koulujemme lähivedet. Lisätietoa seminaarista www.puhdasmerivesi.fi. Ohjelma on nähtävissä myös tästä.

(9.3.2015)


Narvijärvi-ilta to 26.2. Lapin Osuuspankilla (Meijeritie 2) klo 17-20. Tilaisuuden järjestävät Narvijärven suojeluyhdistys, Pyhäjärvi-instituutti ja Ravakka ry.

Tilaisuudessa tutustutaan järvisysteemin toimintaan, käydään läpi Narvijärven vedenlaatutilannetta ja pohditaan mahdollisuuksia ja uusia ideoita järven tilan ylläpitämiseksi. Puheiden lomassa kahvit.

Tilaisuuden ohjelma:
- Järvisysteemin toiminta ja Narvijärven vedenlaatu (Anne-Mari Ventelä, Pyhäjärvi-instituutti)
- Tietoa Narvijärven säännöstelystä (Rauli Antola, Narvijärven suojeluyhdistys ry.)
- Vesistöhankkeiden rahoitusmahdollisuuksia (Tuuli Jansson, Ravakka ry.)
- Narvijärven mahdollisuudet ja uudet ideat järven tilan ylläpitämiseksi (sana vapaa)

(26.2.2015)


Kiinnostaako suoramyynnin aloittaminen? Tilaisuus suoramyynnistä ja REKO-toiminnasta kiinnostuneille Villilän Kartanossa, Nakkilassa 24.2.2015. Kutsu

(12.2.2015)

Voit ladata  tästä Sikses parasta -hankkeen reseptivihot Aitoja makuja Satakunnasta ja Lähiruokamenu Satakunnasta 


Säkylän Pyhäjärven ja Köyliönjärven käyttäjän oppaat valmistuivat vuoden 2014 lopussa. Oppaat toteutettiin järvien hoito- ja käyttösuunnitelmien pohjalta ja niistä tehtiin suomenkielisten versioiden lisäksi englannin ja ranskankieliset painokset. Oppaat ovat saatavilla sähköisesti ja alkuvuoden aikana esitteitä tullaan jakamaan alueen yrityksiin, kuntiin ja kirjastoihin. (7.1.2015)


________________________________________________________________________________


Vanhemmat uutiset löytyvät arkistosta.





 Pyhäjärvi-instituutti, Sepäntie 7, 27500 Kauttua (Eura), puh. (02) 838 0600

 Käytämme sivustoillamme evästeitä parantaaksemme sivujen käytettävyyttä.
 Evästeasetuksia pääset muuttamaan käyttämäsi selaimen asetuksista.
 Pääset tutustumaan tietosuojakäytäntöihimme tästä.