Pyhäjärvi-instituutti järjesti huhtikuun alussa Tilan ympäristövastuullisuuden parantaminen – kaikki hyöty irti luomusta ja hiilijalanjälkilaskennasta -webinaarin. Aihetta käsiteltiin kolmen puhujan voimin, ja kolmesta eri näkökulmasta.

Miten luomutuotannosta tutut menetelmät voisivat lisätä alkutuotannon kestävyyttä? (Johan Ekroos, Apulaisprofessori, agroekologia, Helsingin yliopisto)

Alustuksessaan Johan Ekroos korosti luomutuotannon etuja, erityisesti maatalouden luonnon monimuotoisuuden kannalta. Hän korosti, että varsinkin kasvit, sekä niitä hyödyntävät eliöryhmät hyötyvät luomutuotannosta.

Luomutuotannon hyödyt korostuvat etenkin yksipuolisessa maisemassa. Jos peltomaisema on jo valmiiksi monimuotoinen, luomutuotanto ei välttämättä lisää monimuotoisuutta merkittävästi. Tästä voi vetää johtopäätöksenä, että monimuotoinen peltomaisema on luonnon monimuotoisuuden kannalta erittäin tärkeää niin tavanomaisessa kuin luomutuotannossakin.

Konkreettisella tasolla Ekroos pohti, että luomun hyödyt luonnon monimuotoisuudelle tulevat esiin etenkin kukkivien kasvien suuremmasta määrästä verrattuna tavanomaiseen tuotantoon. Suurempi kasvilajikirjo ylläpitää tai tukee suurempaa joukkoa lajeja. Ekroos kertoi, että kukkivat kasvit suosivat etenkin pölyttäjiä, ja rakenteeltaan monimuotoinen kasvillisuus suosii puolestaan hämähäkkieläimiä.
Ekroos toi myös esille, että yksittäinen oleellisin toimi tavanomaisessa tuotannossa ympäristövastuullisuuden lisäämiseen saattaisi olla herbisidien käytön vähentäminen. Myös orgaanisten lannoitteiden käyttöä kannattaisi suosia myös tavanomaisessa tuotannossa, koska ne ovat maaperän kannalta oleellisia.

Ekroos toi myös esille luomun eduksi kaksi näkökulmaa. Ensinnäkin luomusadot ovat alhaisemmat nuorilla luomutiloilla. Eli satotaso saattaa kasvaa, kun luomutuotanto on jatkunut pidempään. Toiseksi kasvilajimäärä hyötyy voimakkaasti siitä, että tila on ollut pitkään luomutuotannon piirissä.

Satakuntalaisten maatilojen hiilijalanjäljet (Oskari Lahtinen, Asiantuntija, Pyhäjärvi-instituutti)

Oskari Lahtinen esitteli alustuksessaan ’LCA4FARMS – hiili- ja vesiviisaus Satakunnan maatiloille’ -hankkeen alustavia hiilijalanjälkituloksia. Hiilijalanjälki kuvaa ihmisen toiminnan aiheuttamaa kasvihuonekaasupäästöjen määrää.

Lahtinen aloitti esittelemällä syysrukiin ja kevätvehnän hiilijalanjäljet hankkeeseen osallistuvilla tiloilla. Hän erotteli erikseen luomun ja tavanomaisen tuotannon. Kun hiilijalanjälkeä mitattiin per tuotettu kilogramma kuiva-ainetta, tavanomaisen syysrukiin hiilijalanjälki osoittautui luomua pienemmäksi. Kevätvehnällä puolestaan tilanne oli toinen, eli luomu kevätvehnän hiilijalanjälki oli alhaisempi kuin tavanomaisen.

Esiteltäessä hiilijalanjälkeä pinta-alaa kohden, jossa satotaso ei vaikuta tuloksiin, syysrukiin tilanne kääntyi: luomun päästöt olivat nyt pienemmät kuin tavanomaisen. Luomu kevätvehnän hiilijalanjälki puolestaan pysyi alhaisempana kuin tavanomaisen myös tällä tavalla tarkasteltuna.

Yhteenvetona peltotuotannon hiilijalanjälkilaskelmista Lahtinen totesi, että suurimmat päästöt aiheutuvat maaperän typpipäästöistä, lannoitteiden ja kalkin tuotannosta sekä polttoaineen kulutuksesta. Maaperän typpipäästöihin vaikuttaa niin typpilannoitus, typensitojakasvit kuin talviaikainen kasvipeitteisyyskin. Optimoimalla siis typpilannoituksen määrää sekä polttoaineenkulutusta, voidaan peltotuotannon hiilijalanjälkeä alentaa.

Lahtinen esitteli myös naudanlihan, sianlihan, broilerinlihan ja maidon hiilijalanjälkilaskelmien alustavia tuloksia.

Naudanlihan tuotannossa korostui tilalle ostettujen vasikoiden päästöt, kuiviketurve, ruoansulatus sekä oma rehuntuotanto. Ostettujen vasikoiden päästöt johtuvat siitä, että osa lehmän ympäristövaikutuksista lasketaan vasikan päästöiksi.

Myös sianlihantuotannossa nousi esiin ostettujen eläinten hiilijalanjälki. Lisäksi oma rehuntuotanto, lannankäsittely ja ostorehut olivat merkittävässä roolissa. Ostorehut olivat merkittävässä roolissa myös broilerinlihan tuotannossa. Broilerilla ostorehujen osuus hiilijalanjäljestä oli noin 69 %.
Maidontuotannon hiilijalanjäljessä korostui puolestaan ruoansulatuksen metaanipäästöt, oma rehuntuotanto ja ostorehut.

Lahtinen korosti, että näihin edellä mainittuihin päästölähteisiin kannattaa siis tarttua, jotta tilojen ilmastovastuullisuutta saadaan lisättyä.

Luonnonmukaisen maatalouden ympäristövaikutusten arvioinnin haasteet (Hanna Tuomisto, Professori, Luke ja Helsingin yliopisto)

Alustuksessaan Hanna Tuomisto keskittyi elinkaariarvioinnin kehittämispotentiaaliin ja luonnonmukaisen tuotannon ympäristövaikutuksiin.

Tuomiston mukaan elinkaariarviointi on ISO-standardoitu menetelmä, joka analysoi tuotteen ympäristövaikutukset sen koko elinkaaren ajan – raaka-aineiden hankinnasta jätteiden käsittelyyn. Menetelmää voidaan käyttää esimerkiksi tuotesuunnitteluun ja -kehittämiseen tai poliittiseen päätöksentekoon.

Luonnonmukaisen viljelyn ympäristövaikutuksista Tuomisto nosti esiin maaperän orgaanisen aineksen. Erityisesti hän korosti, että luonnonmukaisessa viljelyssä maaperän orgaaninen aines on tavanomaista viljelyä runsaampi, johtuen pääasiassa lannan käytöstä.

Tuomisto myös korosti Lahtisen esille tuomaa asiaa, että kilokohtaisesti tarkasteltuna luomun ympäristövaikutukset ovat pääasiassa suuremmat kuin tavanomaisessa. Pinta-alaa kohden tarkastellessa puolestaan luomutuotannon ympäristövaikutukset ovat pääasiassa alhaisemmat kuin tavanomaisen tuotannon.

Tuomisto yhtyi Ekroosin näkemykseen luomuviljelyn selvästi positiivisista vaikutuksista luonnon monimuotoisuuteen. Tuomiston väitöskirjan perusteella 67 % tieteellisistä tutkimuksista havaitsi luomulla olevan positiivisia vaikutuksia luonnon monimuotoisuuteen.

Lisäksi Tuomisto käsitteli maankäytön dilemmaa: laajaperäisen viljelyn ja monimuotoisuuden edistämisen sekä intensiivisen, tuottoisan maatalouden ja luonnonsuojelualojen välillä. Laajaperäisessä viljelyssä, satotasot olisivat matalia, mutta pellolla olisi enemmän lajeja. Intensiivisessä tuotannossa puolestaan satotasot olisivat korkeampia, jolloin enemmän maata voitaisiin säästää esimerkiksi luonnonsuojelualueiksi, mutta pelloilla olisi vähemmän lajeja. Maatalouden biodiversiteettitekoja voidaan siis ajatella kahdelta kulmalta. Joko luonnon monimuotoisuus otetaan huomioon kaikella peltoalalla, tai sitten tuotetaan pellolla ruokaa mahdollisimman tehokkaasti, ja jätetään loppuala luonnonsuojelualaksi. Tähän dilemmaan ei ole ainakaan vielä yksiselitteistä oikeaa ratkaisua, mutta keskustelua asiasta käydään.

Lopuksi Tuomisto painotti tarvetta kehittää elinkaariarviointia siten, että se ottaisi paremmin huomioon luomutuotannon erityispiirteet. Tuomisto kertoi, että maaperän hiilivarannot, tuotannon biodiversiteettivaikutus sekä ekosysteemipalvelut pitäisi ottaa paremmin huomioon elinkaariarvioinnissa, jotta luomutuotannon ja tavanomaisen tuotannon erot tulisi paremmin huomioitua. Lisäksi Tuomisto toivoi, että elinkaariarvioinnissa otettaisiin paremmin huomioon pidempi aikajänne, kotieläintuotannon antibioottien käyttö sekä eläinten terveys ja hyvinvointi, sekä torjunta-aineiden toksisuusvaikutuksien huomioiminen.

Tilaisuus järjestettiin osana Tiedolla osaamista luomutuotantoon ja LCA4FARMS – hiili- ja vesiviisaus Satakunnan maatiloille -hankkeita. Katso tilaisuuden tallenne tästä linkistä: https://youtu.be/D_CrrD-ed_k