Biodiversiteetin tarjoamien ekosysteemipalvelujen käytön tehostaminen Satakunnan maatiloilla

Hankkeen tavoitteena on vahvistaa satakuntalaisten alkutuottajien ammattitaitoa maatalousympäristön biodiversiteetin edistämisessä ja sen kestävässä hyödyntämisessä. Monimuotoisuuden edistämisen kautta tuetaan alkutuotannon menestymisedellytyksiä sekä vähennetään maatalouden ympäristövaikutuksia.

Hankkeen tavoitteena on tarjota viljelijöiden käyttöön monipuolisia, nykyaikaisia ja matalalla kynnyksellä käyttöön otettavia keinoja maatalousympäristön biodiversiteetin tukemiseksi. Runsas luonnon monimuotoisuus tuottaa ihmisiä hyödyttäviä ekosysteemipalveluita, kuten esimerkiksi ilmaston säätelyä, pölytystä ja ylläpitää maaperän viljelykelpoisuutta. Ekosysteemipalveluja on monia ja niiden taloudellisen kokonaisarvon ihmiselle voisi sanoa olevan rahassa mittaamaton.

Maatalous eli ruoantuotanto on välttämätöntä nykyisen yhteiskunnan ylläpitämiseksi ja ilman luonnon monimuotoisuuden tarjoamaa puskuria kasvitauteja ja tuholaisia vastaan voi satotappiot olla merkittäviä. Lisäksi maaperän monimuotoisen eliöstön on katsottu hyödyttävän ruoantuotantoa muun muassa lisäämällä kilpailua potentiaalisia taudinaiheuttajia vastaan. Maaperän eliöstö on myös oleellisena osana peltojen hiilensidonnassa ja ravinteiden luovuttamisessa viljelykasveille kelvolliseen muotoon. Oikeilla ja monipuolisilla kasvilajivalinnoilla voidaan viljelykierrossa tukea maaperän hyvinvointia ja huolehtia viljelykasvien menestymisedellytyksistä.

Edellä mainittujen lisäksi muita keinoja  luonnon monimuotoisuudesta huolehtimiseen maatalousympäristöissä on mm. kiertotalouteen perustuvat lannoitusmenetelmät ja viherlannoituskasvit, perinnebiotooppeja ylläpitävä laidunnus, sekä tietysti monimuotoisuuspellot.  Tärkeitä ovat myös viljelyn ulkopuolelle jäävät alueet kuten tien- tai ojanpientareet.

Hankkeessa työkaluina viljelyssä on muun muassa biologinen typensidonta, pölytyksen tehostaminen ja sekaviljely. Tavoitteena on, että lisäämällä viljelijän keinoja viljelyn monipuolistamiseen voidaan samaan aikaan sekä hyödyntää luonnon monimuotoisuuden tarjoamia ekosysteemipalveluita että pitää huolta niistä satakuntalaisilla maatiloilla.

 

Juttuja hankkeesta:

Mitä yhteistä on makeanhimolla ja luonnon monimuotoisuudella?

 

Linssipilotilla uutta tietoa linssinviljelystä

 

Millaista maisemaa mietit, kun mietit maalaismaisemaa?

 

Sekaviljelyllä lisää monimuotoisuutta

Monimuotoista elämää perinnebiotoopilla

Viljelyn ja luonnon monimuotoisuus satakuntalaisilla tiloilla 2023 – viljelijäkyselyn tuloksia

Pieni suuri monimuotoisuus