Broilerituottajien koulutushanke saavutti yli 400 osallistujaa reilun vuoden aikana

Pyhäjärvi-instituutin ja HKFoodsin Broileritilojen liiketoiminta- ja johtamisosaaminen -hankkeen päätöstilaisuus järjestettiin 2.3.2026 Rauman Karin kampuksella. Tilaisuudella haluttiin kruunata onnistunut hanke, jonka aikana on tarjottu talous- ja johtamiskoulutusta satakuntalaisille ja varsinaissuomalaisille broilerituottajille.

Tilaisuuden avasi työministeri Matias Marttinen, joka kertoi valtioneuvoston terveiset broilerituottajille. Marttinen korosti maatalousyrittäjien työn tärkeyttä ja peräänkuulutti elintarviketeollisuuden vientimahdollisuuksia.

Viennin tarjoamia mahdollisuuksia nosti esiin myös HKFoodsin siipikarjaliiketoiminnan johtaja Petri Toivola. Etenkin Aasian markkinan merkitys broilerituotteissa on kasvanut viime vuosina, joka on mahdollistanut sellaisten ruhonosien kaupallistamisen, joille ei ole kysyntää kotimaassa. HKFoodsin liiketoiminnan pääpaino on kuitenkin kotimaan markkinoilla, joilla broilerinlihan asema kasvaa edelleen. Sekä Toivola että Kantar Agrin asiakkuusjohtaja Reijo Pirttijärvi uskovat kysynnän kasvun jatkuvan myös tulevaisuudessa.

Broilerin suosio kuluttajien ruokalautasella on vankka ja viime vuosina yhä vahvistunut. Vaikka broilerituotannon tulevaisuuden näkymät ovat positiiviset, alan yhteisenä huolenaiheena on kotimaisen tuotannon ja kulutuksen välinen ero. Pirttijärvi mainitsi puheenvuorossaan siipikarjan lihan kulutuksen kotimaisuusasteen olleen 82 % vuonna 2025, mikä luo potentiaalin ja tarpeen kotimaisen tuotannon kasvattamiselle.

Tarve tuotannon kasvattamiselle on tunnistettu myös Pyhäjärvi-instituutissa, jonka broilerituottajille suunnattujen hankkeiden keskeisimpänä lähtökohtana on lounaissuomalaisen broilerituotannon kannattavan ja kestävän kasvun tukeminen. Pyhäjärvi-instituutin toiminnanjohtaja Teija Kirkkala kertoi puheenvuorossaan, että kotieläintuotannon hankeideat ja -tarpeet löytyvät yhteisistä keskusteluista HKFoodsin asiantuntijoiden ja sopimustuottajien kanssa. Yhteistyö mahdollistaa sen, että hankkeiden suunnittelun ja toteutuksen tueksi saadaan vahvaa alkutuotannon osaamista sekä paremmat mahdollisuudet tuottajien tavoittamiseen.

Broilerituotantoon kohdistuneilla hankkeilla on pitkä historia Lounais-Suomen alueella. Hankkeiden merkitystä alueen broilerituotannon kehitykselle nostivat puheenvuoroissaan esiin sekä Lounais-Suomen elinvoimakeskuksen maaseutu-, kalatalous- ja ympäristöosaston osastopäällikkö Timo Pukkila, että HKFoodsin alkutuotannon projektiasiantuntija Jarmo Seikola. He molemmat kertoivat olleensa mukana useissa hankkeissa, joiden ansiosta alueen broilerituotanto on saavuttanut nykyisen tasonsa.

Tilaisuuden lopussa Broileritilojen liiketoiminta- ja johtamisosaaminen -hankkeen asiantuntija Vilhelmiina Karvo kiitti rahoittajaa, broilerituottajia ja HKFoodsia hyvästä yhteistyöstä: ”Olemme järjestäneet hankkeen aikana kymmenkunta tilaisuutta, joiden yhteenlaskettu osallistujamäärä on yli 400. Kun miettii, kuinka pieni ryhmä kasvattajia tuottaa broilerinlihaa Satakunnan ja Varsinais-Suomen alueella, voimme olla tähän hyvin tyytyväisiä.”

Broileritilojen liiketoiminta- ja johtamisosaaminen -hanketta rahoitetaan Euroopan maaseuturahastosta Satakunnan ja Varsinais-Suomen ELY-keskusten kautta, joiden tehtäviä hoitaa nykyisin Lounais-Suomen elinvoimakeskus. Yksityistä rahoitusta hanke on saanut HKFoods Finland Oy:ltä.