Pyhäjärven veden lämpötila kohoaa vauhdilla – sinilevien esiintymisen todennäköisyys kasvaa

Hellejakso nostaa pintavesien lämpötilaa vauhdilla ja tarjoaa lämpimissä vesissä viihtyville sinileville hyvät kasvuedellytykset. Sinileväkukintojen todennäköisyys Säkylän Pyhäjärvelläkin kasvaa ja havaintoja sinilevistä on jo tehty monin paikoin.

Kasviplanktonin kokonaisbiomassaan peilaten Pyhäjärven levärunsaus on maltillisella tasolla. Tuoreet näkösyvyysmittaukset yltävät paikoin yli kolmeen metriin kertoen veden vähäisestä sameudesta. Kohonneiden lämpötilojen ansiosta yhä suurempi osuus kasviplanktonista on kuitenkin sinilevää, ja lämpötilan noustessa entisestään levärunsauden kasvu on todennäköistä. Pyhäjärvellä tuulet saavat aikaan merkittävää paikallista vaihtelua vedenlaatuun järven eri osissa, ja varsinkin tyynellä säällä jo pienempikin määrä levää nousee pintaan silmin nähtäväksi kukinnaksi. Havaintoja sinilevistä on tehty varsinkin järven itärannalla.

Viikolla 24 tehdyssä levämäärityksessä havaittiin useiden muiden leväryhmien ohella Planktothrix agardhii ja Dolichospermum sp. sinileviä, jotka voivat tuottaa myrkkyjä järviveteen. Järvessä esiintyy myös pallosinilevää (Gloeotrichia sp.), jonka ei tiedetä muodostavan myrkyllisiä kukintoja. Mikäli rantavedessä havaitaan runsaasti sinilevää, on uimista ja veden käyttöä syytä välttää.

Pyhäjärven vedenlämpötila on kivunnut helteisten säiden myötä havaintohistorian ylärajoille ja ennusteiden mukaan voi jopa yltää ajankohdan ennätyslukemiin (vesipiste.fi, hakuajankohta 27.6.2022)

Varsinais-Suomen ELY-keskus tuottaa runsaasti aineistoja Lounais-Suomen sinilevätilanteesta. Levähavaintoja pääset tarkastelemaan esimerkiksi seuraavien linkkien takaa: https://www.ely-keskus.fi/levatilanne ja www.jarviwiki.fi/wiki/levätilanne. Jos epäilet vedessä olevan sinilevää tai jos havaitset leväkukintoja, voit myös ottaa yhteyttä Varsinais-Suomen ELY-keskuksen leväpuhelimeen 0295 022 530.

Pyhäjärven vedenlaatupoijun tietoja mm. veden sameudesta, klorofylli-a pitoisuudesta ja lämpötilasta pääsee tarkastelemaan oheisen linkin takaa: luodedata.fi/pyhajarvi