Pyhäjärvi-instituutti vahvistaa alkutuotannon tutkimus- ja kehitystyötä

Pyhäjärvi-instituutti vahvistaa alkutuotannon tutkimus- ja kehitystyötä – Perustaa Alkutuotannon kasvu- ja vastuullisuusohjelman

Pyhäjärvi-instituuttisäätiö, lukuisat elintarvikealan yritykset ja viisi Satakunnan kuntaa ovat tehneet sopimuksen alkutuotannon kasvu- ja vastuullisuusohjelman käynnistämisestä. Tavoitteena on lisätä syvyyttä ja vaikuttavuutta alkutuotannon ja koko elintarvikeketjun tutkimukseen ja kehittämiseen.

Tavoitteena on tuoda ”leveämmät hartiat” toiminnan kehittämiseen, resursseihin ja osaamisiin. Vaikuttavampana toimijana olisi mahdollista hoitaa isompia ja haastavampia hankkeita, saada myös kansainvälistä rahoitusta ja osallistua vahvemmin alkutuotantoon ja elintarviketeollisuuteen liittyvään keskusteluun. Yhteistyö toisi myös synergiahyötyjä ja mahdollistaisi palveluliiketoiminnan kasvattamisen.

Toiminta keskittyisi kehittämään mm. hiilineutraalia tuotantoa, tuotannon sivuvirtojen hyödyntämistä, peltojen kasvukuntoa, bioturvaa, keinoälyä maatilojen toimintaa ja eläinten hyvinvointia sekä kalataloutta. Lisäksi panostettaisiin elintarviketeollisuuden ja uusien liiketoimintojen kehittämiseen. Kotimainen ruokaturva, huoltovarmuus ja viestintä olisivat myös toiminnan keskiössä.

Elintarvikeketju uuden edessä

Huoltovarmuus ja ruoan turvallisuus nojaavat vahvasti kotimaiseen elintarvikeketjuun, joka on uuden edessä. Ilmastonmuutos, kuluttajien vaatimukset ja muuttuva lainsäädäntö haastavat toimijoita. Maatilojen arjessa korostuu säiden ääri-ilmiöt ja paine ympäristöasioiden sekä laatujärjestelmien kehittämiseen. Yritykset puolestaan vastaavat kuluttajien vaatimuksiin vastuullisemmasta, eettisemmästä, jäljitettävämmästä ja ekologisemmasta ruoasta. Lainsäädäntö niin Suomen kuin EU:nkin tasolla kiristyy vuosi vuodelta. Toisaalta vaatimukset avaavat myös mahdollisuuksia puhtaan ruoan vientiin.

Satakunta, Varsinais-Suomi, Pirkanmaa ja Häme ovat Suomen ruoka-aitta monipuolisuudessaan. Alueella on runsaasti maatiloja ja elintarvikeyrityksiä. Alueen elintarvikeketjun kehittäminen ja muutoksiin vastaaminen on koko Suomen ruokaturvan ja huoltovarmuuden näkökulmasta merkittävä asia.

Selvitystyö käynnistettiin vuoden 2020 aikana HKScan Finland Oy:n aloitteesta, ja uusi toimintamalli käynnistetään kesän 2021 aikana. Kaikki ohjelmaan liittyvät osanottajat osallistuvat toiminnan käynnistämiseen erisuuruisin rahallisin panostuksin, kuitenkin siten että yli puolet tulee yksityisenä rahoituksena elintarvikeyrityksistä.

Toimijat:

Pyhäjärvi-instituuttisäätiö sr on säätiöpohjainen elintarviketalouden ja vesienhoidon kehitys-, tutkimus- ja koulutusyksikkö. Instituutin taustaorganisaatioita ovat Euran ja Rauman seudun kunnat, yritykset ja Turun yliopisto. Keskeisimmät erityisosaamisalueet liittyvät maan kasvukuntoon ja vesitalouteen, avomaan kasvistuotantoon, eläintuotantoon, elinkeinokalatalouteen, vesiensuojeluun, pk-sektorin koulutukseen, elintarvikeprosesseihin ja bio- ja kiertotalousprosesseihin. Tällä hetkellä Pyhäjärvi-instituutissa työskentelee 19 asiantuntijaa ja vuoden 2020 liikevaihto oli 1,5 miljoonaa euroa.