Vesikasvien poistotyöt jälleen käynnissä Säkylän Pyhäjärvellä Iissalossa

Kohdealueilla lisääntynyt vesikasvillisuus aiheuttaa rehevöitymistä ja umpeenkasvua sekä heikentää alkuperäisiä luontoarvoja. Nyt tehtävillä toimenpiteillä ylläpidetään alueiden virtausoloja ja ehkäistään matalien hiekkapohjaisten alueiden liettymistä ja umpeenkasvua sekä vahvistetaan luonnon monimuotoisuutta ja linnustollisia arvoja. Yhtenäisillä ruovikkoalueilla tehtävillä laikuttaisilla vesikasvillisuuden poistoilla edistetään lisäksi kalojen, etenkin hauen, kutualueiden toimivuutta. Poistettavan kasvimassan mukana poistuu järvestä lisäksi ravinteita.

Vesikasvien poistotöissä aukotetaan ja monimuotoistetaan yhtenäisiä homogeenisiä vesikasvikeskittymiä. Suurin osa poistettavasta kasvillisuudesta on järviruokoa. Tarkoituksena ei ole tehdä ruovikoihin laajoja parturointeja vaan luoda vaihtelevia vesialueita vesieliöstön käyttöön. Kasveja poistetaan myös umpeenkasvun kannalta kriittisiltä alueilta, jotta toimenpiteiden jälkeen alueilla veden vaihtuvuus kasvaa. Syntyvä kasvijäte kerätään vedestä talteen ja kuljetetaan rantaan. Työ valmistuu syyskuun ensimmäisellä viikolla.

Ravinnekuormitusta hillitsemällä kohti monimuotoisempia maakuntavesiä

Kunnostustyö tehdään osana Pyhäjärvi-instituutin hanketta Ravinnekuormitusta hillitsemällä kohti monimuotoisempia maakuntavesiä (Rahimavesi), jonka päärahoitus on saatu Euroopan maaseuturahastosta 2023-2027 Lounais-Suomen Elinvoimakeskuksen kautta. Hankkeen omarahoituksesta vastaa Pyhäjärven suojeluohjelma. Toimenpiteiden selvitys- ja suunnittelutyöt on toteutettu OP Sataharjun myöntämällä tuella. Vesikasvien poistototyön ja vesikuljetukset suorittaa Antin kone & Kontinane Oy. Hanke käynnistyi toukokuun alussa 2026. Lue lisää hankkeesta Pyhäjärvi-instituutin hankesivulta.

https://pyhajarvi-instituutti.fi/hanke/ravinnekuormitusta-hillitsemalla-kohti-monimuotoisempia-maakuntavesia-rahimavesi/

rahimavesi logot