Lounais-Suomessa on jo useamman peräkkäisen kesän aikana kärsitty kuivista jaksoista. Kuivuusriskin onkin havaittu kasvaneen ja Lounais-Suomi on erityisen herkkä alue uusille ääriolosuhteille. Yleisiä riskienhallintamenetelmiä ei ole kehitetty kuivuusriskin hallintaan. Keinokastelu on yksi vaihtoehtoinen menetelmä ja sen käyttöä hallintamenetelmänä on nyt tutkittu Niilo Salon Helsingin yliopistolle tekemässä Pro Gradu -tutkielmassa: Kastelun mahdollisuudet kasvinviljelyn kuivuusriskin hallinnassa Lounais-Suomen alueella. Tutkimus keskittyy erityisesti selvittämään syitä siihen, miksi kastelua käytetään vähän ja mitä mahdollisuuksia sen lisäämiseksi on.
Maisterintutkielman tutkimusaineistoa kerättiin osana Älykkäät kastelumenetelmät -hankkeen kasteluvesikyselyä. Kyselyssä selvitettiin mielipiteitä kuivuusriskin ja kastelun suhteen sekä pyydettiin arvioimaan keskimääräisiä satotasoja kastelun avulla ja ilman kastelua. Tuloksia analysoitiin Mann-Whitney- ja Kruskal-Wallis-testeillä sekä visuaalisesti kolmiojakaumalla ja laatikko-janakuvion avulla. Arvioitujen satotasojen avulla arvioitiin myös kastelun kannattavuutta riskienhallintamenetelmänä.
Suurimpina syinä kastelun vähäiselle käytölle osana kuivuusriskin hallintaa nähtiin kastelun työläys ja huono kannattavuus. Kastelun kuitenkin havaittiin olevan potentiaalinen riskienhallintamenetelmä kuivuusriskin hallintaan. Valinta kastelun aloittamisesta tulee kuitenkin tehdä tapauskohtaisesti, jotta voidaan huomioida tilakohtaiset kustannukset ja kastelun antama satovaste.
Niilo Salon maisterintutkielma on luettavissa kokonaisuudessaan täältä: http://urn.fi/URN:NBN:fi:hulib-202306132541
Lue lisää Älykkäät kastelumenetelmät -hankkeesta täältä: Älykkäät kastelumenetelmät alkutuotannossa