Broileritilojen liiketoiminta- ja johtamisosaaminen

Koulutushankkeen tavoitteena on nostaa satakuntalaisten ja varsinaissuomalaisten broileritilojen talous- ja johtamisosaamista, niin, että tiloilla olisi riittävä osaaminen kannattavan tuotannon ja tilan johtamisen osa-alueilla ennen tulevien vuosien kehittämis- ja investointitoimien suunnittelua sekä toteutusta.

Hanke jakautuu tavoitteidensa mukaisesti kahteen toimenpidekokonaisuuteen, jotka ovat

  • Siipikarjatilojen tunnuslukujen ymmärryksen parantaminen
  • Tilojen johtamisen ja johtamismenetelmien parantaminen

Tunnuslukuihin liittyvän toimenpidekokonaisuuden aikana käydään lävitse, miten tilan kannattavuutta tulisi mitata ja talouden tunnuslukuja tulkita. Lisäksi paneudutaan siihen, miten tilan omat tuotantotulokset vaikuttavat taloudelliseen onnistumiseen ja miten näitä tuloksia voitaisiin parantaa.

Johtamisen toimenpidekokonaisuudessa syvennytään puolestaan sekä ihmisten että koko liiketoiminnan johtamiseen. Hankkeen aikana aihetta käsitellään muun muassa itsensä johtamisen ja hyvinvoinnin, työnantajan toimimisen sekä riskien hallinnan ja varautumisen näkökulmista.

Hankkeen toteutustapoina tullaan käyttämään koulutuspäiviä, pienryhmätoimintaa, webinaareja ja case-tyyppisiä laskelmia. Toteutuksessa pyritään huomioimaan osallistujien toiveet ja tarpeet aihealueisiin liittyen.

Edellä esiteltyjen toimenpiteiden avulla halutaan varmistaa, että kohderyhmän broileritiloilla olisi jatkossa paremmat mahdollisuudet tilan talouteen ja johtamiseen liittyvien kehittämiskohteiden tunnistamiseen sekä siten myös toimialan kilpailukyvyn ja kannattavuuden parantamiseen. Kannattavuuden nosto mahdollistaa lähivuosien investointien käynnistämisen sekä siipikarjanlihan omavaraisuuden turvaamisen haastavassa markkinatilanteessa.

Hankkeen päätoteuttajana toimii Pyhäjärvi-instituutti ja yhteistyötahona HKFoods Finland Oy.

Seuraava tilaisuus

Tervetuloa maatilayritysten sukupolvenvaihdoksia käsittelevään pienryhmätapaamiseen torstaina 19.3. klo 12.30 Kauttuan Rataravintolaan (Ratakaari 7, 27500 Eura).
Aiheeseen meidät johdattelee Pertti Riikonen, jolla on pitkä kokemus sukupolvenvaihdosprosesseista eri yritysmuodoissa. Alustuksen jälkeen on varattu aikaa vapaalle keskustelulle ja kysymyksille.
Kahvitarjoilun vuoksi ilmoittautumiset viimeistään pe 13.3. tällä lomakkeella tai sähköpostitse (vilhelmiina.karvo@pji.fi). Samalla lomakkeella voi ilmoittaa useamman osallistujan.

Lisätietoja antaa:

Vilhelmiina Karvo
puh. 044 779 5420

vilhelmiina.karvo@pji.fi

Menneet tilaisuudet