Sianlihan tuotannon kannattavuuden parantaminen tarjontaketjun koordinaatiota kehittämällä

Sikataloudella on suuri merkitys suomalaiselle elintarviketaloudelle. Maatalouden tuotannon arvosta sianlihan osuus on n. 12 % ja merkittävä osa teurastamoiden jalostustoiminnasta kohdistuu sianlihan jalostukseen. Sikatalous on integroitunut tärkeäksi osaksi maataloutta. Kansainvälisen kilpailun kiristyminen pakottaa suomalaiset kehittämään koko ketjun toimintaa ja ottamaan huomioon kustannustehokkuudessa muiden maiden kehityksen. USA:n valtava tuotantoyksikköjen koko ja suuret volyymit vaikuttavat kehityssuuntiin Euroopassa. Suurtuotannon etuja haetaan erilaisilla ratkaisuilla. Useimmissa maissa tämä on merkinnyt tuotantoyksikköjen koon kasvua sekä alkutuotannossa että teurastamotoiminnassa.
Julkaisusta ei ole enää luovutettavia kappaleita.

Sianlihan tuotannon kannattavuuden parantaminen tarjontaketjun koordinaatiota kehittämällä. Mäkimattila, M. Sarja A, nro 25 (2001).
ISBN 952-9682-24-7